Bahrainin GP:n topit ja flopit: Räikköstä enemmän sattuu vain yliajettuun mekaanikko Francescoon

MTV Sportin F1-toimitus listaa jokaisen ajetun osakilpailun jälkeen viikonlopun onnistujat ja epäonnistujat. Kauden toinen kisa käytiin dramaattisissa merkeissä Bahrainissa.

Kisan voittoon ajoi paalupaikalta matkaan lähtenyt Ferrarin Sebastian Vettel, joka kesti Valtteri Bottaksen ja Mercedeksen lähentelyt viimeisellä kierroksella. Lewis Hamilton oli kolmas ja Kimi Räikkönen joutui keskeyttämään mekaanikon loukkaantumiseen johtaneen varikkokäynnin takia.

TOP5:

1. Sebastian Vettel

Puheita Räikköselle sopivasta Ferrarista voitiin jatkaa siihen viimeiseen aika-ajovetoon asti. Sitten Vettel taikoi sellaisen kierroksen, johon mulla ei ollut enää sanansijaa. Räikkösellä viimeinen kuti jäi piippuun (kappas vaan – Ferrarin mokan takia), joten jää taas nähtäväksi, onko Vettel oikeasti niskan päällä. Joka tapauksessa hän johtaa nyt MM-sarjaa puhtaalla pelillä ja loppujen lopuksi vain sillä on väliä.

2. Valtteri Bottas

Viime vuoden tapaan Bahrain toimi taas loistavana ponnahduslautana Bottakselle vaikean edellisen kisan jälkeen. Vuosi sitten hän painoi Kiinan lämmittelykierroksen hölmöilyt unholaan paalupaikalla ja nyt aika-ajojen kolarin lyömällä tallikaverinsa Lewis Hamiltonin. Kisan viimeisillä kierroksella oli ohituspaikka Vettelistä, mutta tiikerinsilmä ei ehkä välähtänyt aivan toivotulla tavalla.

3. Pierre Gasly

Toro Rossoa ei olisi ikimaailmassa uskonut tällaisille sijoille silloin, kun Honda vaihtoi sen moottoritoimittajaksi kolmen onnettoman McLaren-vuoden jälkeen. Viime syksynä F1-sarjassa debytoinut Pierre Gasly käskytti auton viidenteen lähtöruutuun ja toi maaliin neljäntenä. Red Bullin varjossa elävälle pikkutiimille tämä oli vasta sen historian seitsemäs sijoitus neljän parhaan joukossa, mikä näkyi työntekijöiden sydäntälämmittävinä juhlina varikkosuoralla.

4. Kimi Räikkönen

Vaikka kisa päättyi todella rumaan varikkomokaan, Räikkösestä voi silti olla hyvällä syyllä ylpeä. Näin terävää Kimiä ei ole nähty Ferrarin väreissä ainakaan kymmeneen vuoteen. Kaikesta huolimatta voitot ropisevat nyt Vettelin laariin ja se on todella sääli kauden jatkon kannalta. Kimin eleet ovat olleet paljon puhuvia ja jatkuvat vastoinkäymiset ovat taatusti tehneet kipeää.

5. Sauber ja Marcus Ericsson

Pisteille ajaneista talleista positiivista palautetta olisivat ansainneet myös Renault ja Haas, joista jälkimmäinen palasi tositoimiin upeasti Kevin Magnussenin viidennellä sijalla viime kisan mokailujen jälkeen, mutta myös Sauber on syytä nostaa esiin isona onnistujana. Williamsin kanssa takarivin taaviksi tuomittu tiimi yllätti ja ajatti Marcus Ericsson yhdellä pysähdyksellä yhdeksänneksi.

FLOP5:

1. Williams

Sauberin ja Force Indian pistetilin avautuminen jättää Williamsin ainoaksi nollakerholaiseksi. Ja tällä menolla se pysyy siellä vielä pitkään. Lance Stroll ja Sergei Sirotkin olivat viimeiset maaliin päässeet murhaavalla erolla muiden tallien ongelmissa olleisiin kuskeihin.

2. Varikkojärjestelmät

Kimi Räikkösen varikkokäynnillä tapahtunut vakava onnettomuus paljasti formula ykkösten kehittyneen teknologian haavoittuvuuden. Systeemissä pitäisi olla hälyttimet niin mutteripyssyissä kuin tunkeissa ja vieläpä mies hätäkytkimen kanssa, mutta siitä huolimatta Kimille syttyi vihreä valo ennen kuin yhtä pyörää oli saatu vaihdettua. Francesco-nimisen mekaanikon jalka katkesi ainakin kahdesta kohdasta tämän takia. Viime kisassa Haasin kaksi epäonnistunutta stoppia kertoivat lähinnä tiimin työntekijöiden heikkouksista, mutta kertooko Ferrarin munaus sitten tekniikan vajavaisuudesta? FIA joutuu nyt pohtimaan, pitääkö järjestelmiin tehdä sääntömuutoksia tapauksen takia.

3. Max Verstappen

Lewis Hamiltonin kanssa tapahtuneen kolarin ja siitä johtuneen keskeytyksen jälkeen olisi voinut vaikka vannoa, että Verstappen sysää syyt taas kerran jonkun toisen niskaan. Tällä kertaa hän väitti joutuneensa itse takana olleen töytäisemäksi. Lauantain aika-ajoissa seinään spinnaaminen ei tietenkään johtunut omasta höntyilystä, vaan yllättävästä tehopiikistä auton voimayksikössä. Pankaapa muuten seurantaan ja ilmoittakaa, kun Max ottaa seuraavan kerran syyt omaan piikkiinsä. Nopeimmalle vastaajalle yllätyspalkinto.

3. Red Bull

Oli Red Bullilla muitakin murheita. Daniel Ricciardon kisa meni pieleen samalla kellonlyömällä kuin Verstappenin, kun auto yksinkertaisesti pimeni heti alkukierroksilla. Näiden kahden avauskisan perusteella on helppo nähdä, että Ricciardo selailee parhaillaan vapaita vaihtoautoja netissä...

Lue myös:

    Uusimmat