Autoveron alentaminen alkaa ensi vuonna

Autovero laskee asteittain ensi vuoden alusta 1:58

Autoveron alentaminen toteutetaan neljässä samansuuruisessa vaiheessa vuosien 2016–2019 alussa, linjaa talouspoliittinen ministerivaliokunta.

Auton veroprosentti määräytyy yksinomaan ominaishiilidioksidipäästön perusteella ajoneuvon teknologiasta riippumatta. Veronalennus ei koske suuripäästöisiä autoja, eli autoja, joiden päästöt ylittävät 140 g/km.

Talouspoliittisen ministerivaliokunnan mukaan uusien autojen nykyisellä keskipäästöllä, joka on 124 g/km, vero alenee suhteellisesti 13 prosenttia. Voimakkaimmin verokevennys kohdistuu autoihin, joiden päästöt ovat alle 65 g/km. Nämä ovat hybridiautoja, joiden vero alenee enimmillään 52 prosenttia.  

Veroalennus ei koske moottoripyöriä, koska niiltä puuttuvat päästötiedot.

Eduskunta päättää loppuvuoden aikana lain lopullisesta sisällöstä ja hyväksymisestä.

Hallitusohjelmassa on linjattu, että autoveroa lasketaan pienipäästöisiä autoja suosien. Alennusten myötä valtion verotuotot vähenevät noin 200 miljoonaa euroa vuoden 2019 tasolla.

Autoalan Keskusliitossa oltiin tyytyväisiä, että hallitus on saanut päätökset tehtyä nopeasti. Odotteleva tunnelma on näkynyt viime viikkoina autokaupassa.  

– Nyt voidaan kuluttajille kertoa milloin mitäkin tapahtuu. Kuluttajat ovat olleet odottavalla kannalla, että tapahtuuko tämä kerralla vai neljässä vuodessa, Rissa sanoi.  

Autokaupan odotetaan saavan lisävauhtia myös romutuspalkkiokokeilusta, joka alkaa heinäkuun alusta.   
Rissan mukaan päästömäärän mukaan painotettu veroale tulee koskemaan useimpia Suomessa myytäviä uusia autoja. Keskipäästöt ovat viime vuosina laskeneet selvästi.  

– Vielä 2007 keskipäästö oli 180 grammaa. Siihen verrattuna ollaan tultu hurjasti alaspäin, Rissa kertoi.  
Rissan mukaan käytännössä kaikilla Suomessa myytävillä automerkeillä on tarjolla veroalen piiriin mahtuvia malleja.  

Lue myös:

    Uusimmat