Autoja myydään jo tappiolla

Autokauppiaat yrittävät piristää käytettyjen autojen kauppaa alennuskampanjoilla. Autokauppa on hyytynyt syksyn ja alkutalven aikana talouden taantumisen myötä.

Eri puolilla Suomea näkyvästi lanseeratuissa ale-kampanjoissa vaihtoautojen pyyntihintoja on pudotettu jopa kolmanneksella, ja osa autoista myydäänkin jo tappiolla.

- Ikävä kyllä olemme useissa tilanteissa joutuneet todistamaan sen tosiasia, että meidän auton hankintahinta on korkeampi kuin mitä saamme siitä asiakkaalta, kertoo Käyttöauton toimitusjohtaja Jyrki Viitala.

Asian vahvistaa myös ESS Autotalon johtaja Mika Hupponen.

- Hinta riippuu paljon automalleista - toisia autoja myydään suurillakin tappioilla ja toisista autoista saadaan ihan käypä hinta vielä, Hupponen sanoo.

Autokauppiaat läpi Suomen haluavat eroon etenkin isoista bensiinikäyttöisistä autoista, koska reilun vuoden takainen verouudistus rankaisi juuri suuripäästöisiä ja paljon kuluttavia autoja. Arvon pudottua ne ovatkin jääneet autoliikkeiden varastoihin, joten nyt autokaupat myyvät niitä tupla-alennusmyynnillä.

Tappiokauppa koettelee alan kannattavuutta ja lyö korville varsinkin pieniä autokauppiaita. Ala povaakin tälle vuodelle konkursseja ja lopettamisia.

- Sadan auton varasto ja pari tonnia tappiota per auto, niin puhutaan 200 000 euron miinuksesta. Kyllä se on iso lovi eli kenen pussi kestää ja kenen ei, Hupponen ennakoi.

Lue myös:

    Uusimmat