Autoilija, onko sinultakin jäänyt tämä oleellinen toimenpide tekemättä? Tarkista heti tuulilasisi!
Keväällä moni havahtuu ylläpitämään autonsa kuntoa. Talvirenkaat vaihtuvat kesärenkaisiin, ja usein kevään korvalla auto myös pestään sisältä ja ulkoa.
Keväällä olisi suositeltavaa antaa myös tarvittavaa huomiota auton tuulilasille, muistuttaa vahinkokorjaamo Autoklinikka tiedotteessa.
Vahinkokorjaamo selvitti tammikuisessa kyselyssä, milloin suomalaiset ovat viimeksi vaihtaneet tuulilasinpyyhkijänsä.
Viimeisen vuoden aikana vaihdon on tehnyt auton omistavista vastaajista 58 prosenttia. Viimeisen kahden vuoden aikana pyyhkijät on vaihtanut autoilijoista viidennes.
Yli kaksi vuotta vaihdosta on kulunut noin 12 prosentilla. 9 prosenttia auton omistavista myöntää, ettei ole koskaan vaihtanut tuulilasinpyyhkijöitä.
Suositeltavaa olisi vaihtaa pyyhkijänsulat vähintään kerran vuodessa, ja paljon ajavilla parikin kertaa vuodessa, Autoklinikalla tuulilaseihin liittyvästä koulutuksesta vastaava Ken Silvander kertoo tiedotteessa.
– Huonokuntoinen pyyhkijä voi nimittäin pilata ajan kanssa myös tuulilasin. Kevät on luonteva ajankohta vaihdolle, koska samalla saa sekä talven pinttymät että pyyhkijälle aiheutuneet vauriot pois tuulilasia kuluttamasta.
– Mikäli tuulilasi on jo erittäin kulunut ja näkyvyys selkeästi heikentynyt, se kannattaa tietysti aina vaihtaa uuteen.
Seuraa lasin kuntoa
Suomen tiet ovat kevään myötä alkaneet sulamaan, jolloin irtohiekoitus ja sora lisääntyvät teillä.
Kuluva vuodenaika onkin hyvää aikaa seurata tuulilasin kuntoa. Huomiota kannattaa kiinittää etenkin kiveiskemien ja muiden vauroiden varalta. Pienetkin kiveniskemät kannattaa korjauttaa nopeasti.
Kiveniskemää ei tosin aina ole helppo huomata, se voi olla esimerkiksi taustapeilin takana tai lasin reunassa.
Alle kahden euron kolikon kokoinen iskemä on yleensä vielä korjattavissa ilman tuulilasin vaihtoa. Jos iskemää ei huomata tai korjata ajoissa, se voi ajan kanssa laajentua halkeamaksi ja edellyttää lasin vaihtamista uuteen.
– Lasin vaihto taas on autoilijalle aina merkittävästi kalliimpaa kuin iskemän korjautus. Pienellä ennakoinnilla ja tuulilasin tarkastuksilla voi siis säästää tuntuvasti korjauskuluissa, Silvander sanoo.
Kyselyyn vastasi verkossa 1 000 yli 18-vuotiasta suomalaista.
Lue myös: Operaatio Pajunkissa turvaa taas pääsiäisliikennettä – nämä ovat kevään sudenkuopat autoilijalle
Lähde: Autoklinikka
Uusimmat
-
16:04
Pekka Pouta yritti sanoa pyrstötähden nimen – eikä se mennyt ihan niin kuin piti
-
16:03
Jyväskylässä ammuttu ihmistä, uhrille vakavia vammoja – polisi pyytä havaintoja tapahtuneesta
-
16:03
Historiallinen kannanotto – kuningas Charles ei aio olla esteenä, jos Australia haluaa itsenäistyä
-
15:59
Kamala Harris julkisti lääkärintodistuksensa
-
15:32
Liiga-seuranta: Ruman kylvetyksen saaneella HPK:lla kasvojenpesun paikka
-
15:32
Toni Söderholm sai potkut
-
15:23
Mount Everestiltä löytyi sata vuotta vanha jalka – saattaa muuttaa vuoren historian täysin
-
14:38
Tästä syystä Mila Kuniksen ja Ashton Kutcherin avioliitto toimii: "Uskon, että siinä on se kipinä"
-
14:20
Kokeile näitä apukeinoja, jos kielesi paloi
-
14:17
Tutkinnanjohtaja itärajasta: Käsittämättömän helppoa
-
14:08
Haluatko nähdä harvinaisen pyrstötähden? Pekka Pouta antaa vinkit bongaukseen
-
14:08
Navalnyi paljastaa päiväkirjassaan: Tästä syystä palasin Venäjälle
-
13:59
Englannille kovia menetyksiä Huuhkajat-ottelusta
-
13:46
Sotilas spekuloi kovapanosammunnoissa pimahtamisellaan ja esimiehensä ampumisella – "Näin punaista"
-
13:22
Tapparan riveistä huolestuttava tieto – Liigan kriisipesäkkeeltä pöytään yllätysveto
-
13:05
Mika Poutala muistaa yhä erityisesti yhden näyttävän tempun TTK-kaudeltaan: "Monta kertaa meinasi kuristua"
-
13:04
Tähtikapteeni hölmöili pelikiellon huippuotteluun – Ronald Koeman kävi kierroksilla tuomarin toiminnasta
-
12:24
Vasemmistoliitto: Suomen ei pitäisi osallistua Naton ydinaseharjoitukseen
-
12:11
Uutuuskirja: Marin "pahensi tilannetta", kun Putin suunnitteli sotaa
-
11:44
Mitä ihmettä? Huolta herättänyt räjähdelaiva Ruby pysähtyi lähelle Britannian vaarallisinta hylkyä
-
Lataa lisää