Auto rysähti puuhun Turussa – kolme loukkaantui vakavasti

Satakunnantiellä Turussa henkilöauto on suistunut tieltä ja törmännyt puuhun, kertoo pelastuslaitos.

Pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Vesa Halosen mukaan autossa oli onnettomuushetkellä yhteensä kolme ihmistä, ja he kaikki ovat loukkaantuneet vakavasti.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalla yksi autossa olleista oli lentänyt ulos ja auto oli kyljellään keskipientareella.

Pelastuslaitos sai onnettomuudesta hälytyksen noin kello kahden aikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. 

Loukkaantuneista kaksi on miehiä ja yksi nainen. Iältään he ovat päivystävän palomestarin mukaan 20–30-vuotiaita. Onnettomuus tapahtui noin neljän kilometrin päässä Turun keskustasta.

Halonen kertoi hieman kello kolmen jälkeen, että poliisi tutkii onnettomuuspaikkaa ja ohjaa liikennettä.

Onnettomuushetkellä ei tiedettävästi satanut, mutta maa oli sateen jälkeen märkä, Halonen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat