Australiassa korkeiden lämpötilojen ja kovien tuulien pelätään jälleen kiihdyttävän maastopaloja perjantain aikana.
Vakavin tilanne oli perjantaina Victorian osavaltiossa. Victoriassa neljälle alueelle on annettu evakuoitumiskäsky. Kolme niistä sijaitsee osavaltion vuoristoisessa pohjoisosassa, jonne on luvattu tälle päivälle noin 40 asteen lämpötiloja.
Lisäksi asukkaita on käsketty evakuoitumaan East Gippslandin alueella osavaltion itäosassa. Siellä sijaitsevassa Combienbarin kaupungissa asukkaita evakuoidaan helikopterin avulla.
Myös monille muille Victorian itä- ja pohjoisosan alueille on annettu hätävaroituksia.
Tuulet lähes 20 metriä sekunnissa
Myös Uudessa Etelä-Walesissa päivä on monin paikoin hyvin kuuma ja tuulinen, mikä voi pahentaa palotilannetta.
Osavaltiossa on käynnissä toistasataa paloa, ja perjantaina huolta herättävät etenkin palot Snowy Mountainsilla osavaltion eteläosassa lähellä Victorian rajaa.
Joillekin alueille on tiedossa päivän aikana keskimäärin lähes 20 metriä sekunnissa puhaltavia tuulia. Viranomaiset ovatkin varoittaneet mahdollisesta hengenvaarasta alueella.
Lähes 2000 kotia tuhoutunut
Kovat tuulet sekä Victoriassa että Uudessa Etelä-Walesissa voivat levittää paloja, vaikka ne toisaalta tuovat usein mukanaan kylmempää ilmaa.
