Aurinkomatkat perui myös kaikki heinäkuun matkat, osa Kreikan ja Italian lomista peruttu lokakuulle saakka – "Olemme edelleen valmiita aloittamaan matkat lyhyelläkin aikataululla"
Matkanjärjestäjä Aurinkomatkat peruu myös kaikki heinäkuun matkat.
Peruutuksiin lukeutuvat matkapaketit, kaupunkilomat sekä Finnair Holidays -matkat, joiden lähtöpäivä on heinäkuussa.
Lisäksi Italian Calabrian sekä Kreikan Korfun, Kosin, Lefkasin, Pargan, Santorinin ja Thassoksen kohteiden matkapaketit perutaan lokakuun loppuun saakka.
Aiemmin se oli perunut kaikki matkat kesäkuun loppuun asti.
Katso yllä oleva video: Vaikea kesä tiedossa – matkailusesonkia vietetään tänä vuonna ehkä vasta loppuvuodesta.
"Olemme edelleen valmiita aloittamaan matkat lyhyelläkin aikataululla"
Aurinkomatkojen mukaan muihin elokuusta eteenpäin olevia matkoja koskevat normaalit muutos- ja peruutusehdot.
Aurinkomatkat on suoraan yhteydessä asiakkaisiinsa peruutusten johdosta.
Matkanjärjestäjä kuitenkin kertoo olevansa valmis aloittamaan lomamatkat pikaisesti, kun koronatilanne sen sallii.
– Olemme edelleen valmiita aloittamaan matkat lyhyelläkin aikataululla valikoituihin kohteisiin, kun tilanne muuttuu ja kohteisiin voi taas matkustaa turvallisesti, sanoo Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Timo Kousa yhtiön tiedotteessa.
Uusimmat
-
21:17
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
Lataa lisää