Atooppinen ihottuma voi aiheuttaa kiusaamista ja eristäytymistä: "Missä nokkospuskissa olet pyörinyt"

Atooppinen ihottuma voi fyysisten oireiden lisäksi aiheuttaa kiusaamista ja vähättelyä, selviää kyselystä.

– Tämä on kokonaisvaltainen sairaus, joka ei ole vain iholla vaan vaikuttaa tosi laajasti ihmisen elämään. Jos ihottuma on kasvoissa tai käsissä, ei sitä voi peittää, kertoo Allergia-, iho ja astmaliiton asiantuntija Kaisa Toikko.

Viime vuoden loppupuolella toteutetussa kyselyssä selvitettiin atooppista ihottumaa sairastavien kokemuksia taudista ja sen kanssa elämisestä. Kyselyyn vastanneista lähes puolet sanoi atooppisen ihottuman vaikuttavan itsetuntoon.

Kyselyn toteutti YouGov Allergia-, iho- ja astmaliiton sekä ranskalaisen lääkeyhtiö Sanofin toimeksiannosta.

Ihottuma voi vaikuttaa ammatinvalintaan

Reilut 40 prosenttia vastaajista kertoi atooppisen ihottuman vaikuttaneen heidän ammatinvalintaansa.

Sairaus on myös pakottanut osan vaihtamaan ammattia. Näin kävi esimerkiksi Marika Selinmaalle, jonka täytyi luopua omasta parturi-kampaamostaan.

– Ottihan se aivoon, että jouduin myymään oman liiketoimintani, koska en pystynyt työskentelemään siellä, Allergia-, iho- ja astmaliiton some-lähettiläänä toimiva Selinmaa kertoo.

Selinmaa kertoo tuntemattomien kommentoineen ihoaan, kun hän oli töissä kaupan kassalla.

– On kysytty, että missä nokkospuskissa olet pyörinyt, onko sulla fritsuja kaulassa tai mikä sua vaivaa.

Kyselyyn vastanneista reilu viidesosa kertoi tulleensa kiusatuksi atooppisen ihottuman vuoksi.

Kuinka hoitaa atooppista ihoa

Atooppisen ihottuman pääasiallinen oire on kutina. Kuopion yliopistollisen sairaalan ihotautien ja allergologian erikoislääkärin Tiina Lipitsän mukaan atooppista ihoa täytyy rasvata perusvoiteella päivittäin.

Ihottuman pahetessa hoitoon käytetään myös muun muassa kortikosteroidivoiteita ja joskus valohoitoa.

–  Ihoa pitäisi jaksaa ja uskaltaa hoitaa tarpeeksi tehokkaasti, kun ihottuma lehahtaa, ettei iholle jäisi päälle sitä lievää tulehdusta, Lipitsä muistuttaa.

Voiteita jatkuvasti käytettäessä päivittäinen haalea suihku on hyväksi. Iho tulisi myös rasvata perusvoiteella heti pesun jälkeen. 

Uusista biologisista lääkkeistä helpotusta

Lipitsä on toiveikas sen suhteen, että uudet biologiset lääkkeet helpottavat atoopikkojen arkea.

– Pahimmillaan atooppista ihottumaa sairastavan elämä on sitä, että vaikeita ihottuma-alueita rasvataan useita kertoja päivässä. On suuret odotukset sen suhteen, että tätä voitaisiin helpottaa uusilla lääkkeillä.

Pistoksena otettava dupilumabi on tullut Suomen markkinoille tänä vuonna, ja useita muita biologisia lääkkeitä tutkitaan. Lipitsän mukaan biologiset lääkkeet ovat elävissä soluissa valmistettuja proteiineja, jotka sitoutuvat spesifisesti tiettyyn kohtaan tulehdusreaktiota ja sen kautta rauhoittavat ihottumaa.

– Biologisia lääkkeitä on käytetty psoriasiksen hoidossa yli kymmenen vuotta, ja niistä on saatu hyviä tuloksia.

Lue myös:

    Uusimmat