Ateneumin taidemuseossa avautuu huomenna Eero Järnefeltin taiteen suurnäyttely.
Näyttely kattaa laajasti Suomen maalaustaiteen niin sanottuihin kultakauden mestareihin kuuluvan Järnefeltin tuotantoa. Esillä on toukokuun loppupuolelle saakka yli 200 taiteilijan maalausta, akvarellia ja piirustusta.
Joensuussa viime vuonna valtavan suosion saavuttaneen Järnefelt-näyttelykokonaisuuden lisäksi Ateneumissa on esillä useita ennen näkemättömiä teoksia esimerkiksi Pietarin Eremitaasin ja Tukholman Nationalmuseumin kokoelmista. Lisäksi lainassa on uusia töitä yksityiskokoelmista.
Ateneumissa teokset esitellään teemakokonaisuuksina, joita ovat muun muassa Vuodenaikojen vaihtelua ja luonnonkuvausta, Kansankuvausta, realismia ja satiiria, Suvirannan koti ja taiteilijan perhe sekä Koli ja suuret maisemat. Pelkästään Koli-aiheisia tauluja Järnefelt maalasi viitisenkymmentä.
Raatajat rahanalaiset
Näyttelyssä on tietenkin esillä Järnefeltin kuuluisin maalaus Raatajat rahanalaiset, joka valmistui vuonna 1893. Siinä taiteilija kuvaa maatyöläiset anonyymisti, raatamiseen syventyneinä.
Poikkeuksen tekee vain nokikasvoinen tyttö, joka on pysähtynyt hetkeksi ja tuijottaa väsyneenä suoraan ulos maalauksesta. Maalaus oli esillä jo valmistumisvuoden syksynä Helsingissä taiteilijain syysnäyttelyssä, missä se herätti suurta kiinnostusta ja ihastusta. Keskustelu taulun sisällöstä alkoi heti ja jatkuu tänäkin päivänä.
Taulussa on nähty yhteyttä muun muassa ranskalaiseen talonpoikaiskuvauksen perinteeseen, josta sen kuitenkin erottaa keskushenkilöksi nostettu tyttö. Juuri tytön vuoksi on pohdittu teoksen yhteyttä venäläiseen tendenssirealismiin ja tolstoilaisuuteen.
Vaikka Raatajien tyttöä ei ajattelisikaan yhteiskunnallisena kannanottona, hänet voi kyllä nähdä Järnefeltin henkilökohtaisena myötätunnon osoituksena. Tällaisia raskaan työn liian varhain uuvuttamia lapsia hän oli nähnyt matkoillaan rajaseuduilla, Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
Tosin on sanottu, ettei Järnefelt aina nähnyt paljonkaan ihannoitavaa siinä kansassa, johon hän matkoillaan tutustui, ja usein hän pyrki ironisoimalla saamaan yliotteen ihmistyypeistä, joita hän ei voinut kokea "ideaalisiksi". Tästä lähtökohdasta on ehkä tulkittava myös akvarellia Isäntä ja rengit, jossa saamaton, "hölttähousu" isäntä katsoo sivusta, miten laiskat rengit loikovat pihanurmikolla.