Viime vuona aloitettiin noin 13 100 aravalainoitetun tai korkotuetun asunnon rakennustyöt. Määrä on noin 2600 asuntoa suurempi kuin vuotta aiemmin. Alkavan asuntotuotannon määrä jäi noin 29 000 asuntoon, mistä ARA-tuotannon osuus nousi noin 45 prosenttiin, kerrottiin Valtion asuntorahastosta tiistaina.
Asuntorahaston tukeman tuotannon rakennuskustannukset nousivat viime vuonna 1,5 prosenttia eli lähes saman verran kuin rakennuskustannusindeksi. Arava-asuntojen keskimääräinen rakennuskustannus oli 1401 euroa neliömetriltä ja korkotuettujen asuntojen 1327 euroa neliömetriltä.
Tänä vuonna tavoitteena on asuntorahaston mukaan aloittaa noin 12 500-13 000 arava- ja korkotukilainoitetun asunnon rakentaminen. Asuntorahaston tukeman tuotannon hintatason ennakoidaan pysyvän ennallaan tai alenevan.
Pääosa asuntorahaston tukemasta tuotannosta eli noin 9200 asuntoa oli vuokra-asuntoja. Niistä yli 1600 on uusia opiskelija-asuntoja ja noin 1200 vanhusten palveluasuntoja. Asumisoikeusasuntoja aloitettiin 2600 ja omakotitaloja runsaat 700 sekä asunto-osakeyhtiötaloja vajaat 600.
(MTV3-STT)