Askartele perheen pienimpien kanssa taidetta – jäälyhdyt voi myös värittää!

Lumen peittämä piha ei kaipaa koristeeksi kohmeista pihatonttua, sillä puhtaassa lumimaisemassa parhaiten toimivat lyhdyt, tuikut ja jää. Jäätä on helppo järjestää, kun pakkanen vielä paukuttelee henkseleitään. Kauniit jääkuutiot pystyy askartelemaan jokaisesta kodista löytyvillä tarpeilla.

Värikkäät jääkuutiot voi tehdä kartonkisessa purkissa, joka on huuhdeltu puhtaaksi. Kerrostalon muotoiset kuutiot syntyvät puolentoistalitran maitopurkissa ja litran mehupurkissa.

Jäätä voi koristella mieleislllään väreillä. Materiaalina voi käyttää värikkäitä papereita, vesivärinappeja, langanpätkiä tai silkkipapereita. Vanhat silkkipaperit värjäsivät veden ympärillään kauniin väriseksi, nykyiset silkkipaperit eivät välttämättä väriä päästä.

Juoksuta maitopurkkiin tungettujen väriläiskien päälle kylmää vettä niin paljon kuin purkkiin mahtuu ja vie purkki ulos jäätymään. Kun purkki yön, parin jälkeen tuntuu tarpeeksi kovalta, revi purkki jään ympäriltä ja asettele kuutio pihasi näkyvimmälle paikalle.

Kuutioista voi rakentaa kokonaisen kaupungin, kuten Aaltosenkadun päiväkodin eskarit ovat tehneet. Jääkuutioryhmä lumihangessa on iloinen taideteos ja piristää ohikulkijoita päiväkodin kulmalla Tampereen Tammelassa.

Perinteisten askartelumateriaalien sijaan kuutiot voi koristella myös arjen käyttöesineillä. Upota purkkiin kulunut kauha, hylätty lusikka, lapselle tarpeettomien yllätysmunien muovi-esineet tai vaikka pariton lapanen. Myös maljakosta napattu tulppaani tai viherkasvin oksa on kaunis yllätys jääkuution sisällä.

Teksti: Henna Kekki

Kuvat: Mikko Kekki

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat