Ammattinyrkkeilyn keskisarjan Euroopan mestari Amin Asikainen puolustaa mestaruuttaan saksalaista ykköshaastajaa Sebastian Sylvesteriä vastaan 23. kesäkuuta Saksan Zwickaussa.
Asikainen riisti vuosi sitten mestaruuden juuri Sylvesteriltä, eli miehet kohtaavat nyt uusintaottelussa.
Asikaisen valmentaja ja manageri Pekka Mäki vahvisti ottelupäivän torstai-iltana. Vaihtoehtona Euroopan mestaruuden puolustamiselle olisi ollut ottelu maailmanmestaruudesta IBF-liiton saksalaista Artur Abrahamia vastaan.
- Olemme neuvotelleet myös MM-ottelusta, mutta neuvottelut eivät ole johtaneet sopimukseen. Olemme koko ajan valmistautuneet EM-tittelin puolustamiseen ja jatkamme harjoittelua suunnitelmien mukaan, Mäki totesi.
Euroopan mestari Asikainen on valmis puolustamaan titteliään näinkin lyhyellä varoitusajalla.
- Olen harjoitellut hyvin ja keskittynyt koko ajan EM-otteluun. Arvostan Euroopan mestaruuden todella korkealle ja puolustan sitä ketä vastaan tahansa ja missä tahansa, Asikainen sanoi.
(MTV3-STT)
