Asiantuntijat: Pankit eivät olisi kaivanneet Brexit-päänsärkyä – "Tämä ei ole vielä ohi"

Helsingin pörssissä osakekurssit ovat tänään sukeltaneet Britannian Brexit-päätöksen seurauksena. 

Viime perjantain uutiset näkyvät Suomessa markkinoilla vasta tänään, koska perjantaina meillä oli juhannuksen takia pörssi kiinni. Tässä on jo ehditty hiukan sulatella tätä asiaa, kuvaa pörssin kehitystä rahoituksen professori Vesa Puttonen Aalto-yliopistosta. 

Britannian kansanäänestyksen tulos eli eropäätös Euroopan unionista on suuri yllätys markkinoille. Tilannetta ei Puttosen mukaan voi missään nimessä kuitenkaan verrata vuoden 2008 finanssikriisiin. 

– Indeksi Helsingin pörsissä laski aamulla suurinpiirtein samalle tasolle kuin kaksi viikkoa sitten, jolloin alkoi levitä se pelko Brexitin mahdollisuudesta. Ennen juhannusta kurssit nousivat, sillä pelko Brexitistä hiipui. Nyt kurssit ovat laskeneet sille tasolle, missä ne olivat pari viikkoa sitten. Ei tässä sen isommasta dramatiikasta ole kysymys, Puttonen rauhoittelee. 

Puttonen uskoo, että yleinen epävarmuus rahoitusmarkkinoilla lisääntyy Brexit-päätöksen myöstä. Finanssimaailma heijastaa reaalimaailmaa. 

– Ydinhän tässä on se, että kyse on politiikasta, jota rahoitusmarkkinat seuraavat. Rahoitusmarkkinat on tässä tapauksessa se koiran häntä, joka pyrkii sitten päättelemään, mitä poliittisessa ilmapiirissä Euroopassa tulee tapahtumaan. 

"Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi"

Iltapäivän aikana kurssit laskivat jälleen jyrkästi Helsingin pörssissä. Esimerkiksi kello 15:40 Helsingin pörssin yleisindeksi jo 6,23 prosenttia miinuksella.

– Kyllä täällä vähän samanlaista liikehdintää on ollut kuin perjantaina maailmalla. Ensin tuli syvin pudotus, sitten vähän palauduttiin, mutta nyt iltapäivällä on uusi luisu alkanut, sanoo Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju.

– Ei tämä ole vielä ohi. Olisi kiva sanoa, että kyllä tämä tästä palautuu, mutta valitettavasti niin ei voi vielä sanoa.

Kangasharjun mukaan raha menee nyt hiljalleen "turvasatamiin": Kullan hinta on noussut, Saksan korko laskenut ja punnan arvo on heikentynyt.

– Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Briteillä ole ole johtajaa eikä EU oikein muuta osaa sanoa kuin että jättäkää nyt se erohakemus saman tien. Tässä vielä etsitään sitä suunnannäyttäjää - ja ennen kaikkea sen pitäisi tulla poliittiselta taholta - jotta markkinat tietäsivät, mihin suuntaan neuvottelut ovat lähdössä liikkeelle.

Nordean Kangasharjun mukaan epävarmuus markkinoilla voi kestää pahimmillaan viikkoja.

– Kyllä tämä voi leimata näitä kesäviikoja ja kesäkuukausia. En kuitenkaan odota uutta romahdusta tai uutta paniikkia, vaan ennemminkin tällaista aneemisuutta.

Sen lisäksi, että tilanteesta kärsivät brittipankit, kärsivät myös heikossa hapessa olevat eteläeurooppalaiset pankit.

– Italia on tietenkin oma lukunsa, sillä siellä pankkisektori on suurissa ongelmissa, Kangasharju huomauttaa.

Lue myös:

    Uusimmat