Ulkopolitiikan asiantuntijat kuvaavat Timo Soinin (sin.) ulkoministerikautta ristiriitaiseksi ja arvioivat Soinin jääneen jossain määrin presidentin varjoon ulkopolitiikassa. Soini vastaa väitteisiin tiistaina MTV:n uuden Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen -ohjelman ensimmäisessä lähetyksessä.
Tampereen yliopiston tutkijaprofessori Johanna Vuorelma arvioi Asian ytimessä -ohjelmalle, että tasapaino ulkopolitiikan hoitamisessa on siirtynyt melko paljon presidentti Sauli Niinistön suuntaan Soinin ulkoministerikauden aikana.
– Siinä on hyvin selkeästi näkynyt se, että Soini on antanut presidentti Niinistölle hyvin paljon tilaa ulkopolitiikan hoitamisessa, Vuorelma sanoo.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen toteaa, että Soini on jäänyt kaudellaan ulkopolitiikassa aktiivisen presidentin varjoon.
– Suurvaltasuhteet ovat hallinneet Suomen ulkopolitiikkaa, ja presidentti on ottanut niistä tukevan otteen. Ministeri on jäänyt näkymättömäksi siinä suhteessa, Tiilikainen sanoo.
Tiilikainen kuitenkin huomauttaa, ettei kotimaan tai kansainvälinen poliittinen toimintaympäristö ole ollut Soinin ministerikaudella helpoin mahdollinen.
Iloniemi: "Soini ei ole jäänyt varjoon"
Ulkopolitiikan konkari, ministeri Jaakko Iloniemi taas katsoo, että Soinin jääminen taka-alalle joissain kysymyksissä on ollut osoitus yhteistyön sujuvuudesta presidentin ja ulkoministerin välillä.