Asiantuntija: Isis yllyttänyt kannattajiaan iskuihin – "Tämä on hätähuuto"

Ranska on joutunut viime aikoina useiden terrori-iskujen kohteeksi. Tutkija Antti Paronen Maanpuolustuskorkeakoulusta arvioi, että maa on ajautunut pitkäaikaiseen terrorin kierteeseen. Ranskassa on ollut myös hyvää pohjaa radikalisoitumiselle.

– Nyt niitetään sitä viljaa, joka on päässyt kylvämään jo hyvän aikaa sitten.

Radikalisoitumisen syitä on monia. Konfliktinratkaisujärjestö CMI:n asiantuntijan Hussein al-Taeen mukaan Ranskassa on ollut pohjaa radikaalin islamin leviämiseen sosiaalisten ongelmien takia.

– Monet iskujen tekijöistä ovat olleet täysin rappiolla. Näin iskujen teko on nähty synninpäästönä ja samalla sorrettujen syyrialaisten auttamisena.

Radikalisoitumisessa on auttanut nimenomaan propagandakuvasto. Äärijärjestö Isis käyttää jatkuvasti esimerkiksi Syyrian sodan uhreja hyödykseen propagandassaan. Monet ovat lähteneet länsimaista ensin taistelemaan Syyriaan Bashar al-Assadin hallintoa vastaan ja liittyneet sitten Isisiin.

Siksi al-Taeen mukaan lännen tulisi keskittää voimavaransa Lähi-idän rauhoittamiseen.

– Rauhanrakentamiseen tulisi investoida Syyriassa hirveästi. Lännen ja Venäjän tulisi puhua toisilleen ja keskittyä rauhanrakennukseen. Se on ainoa keino pysäyttää tämä. 

Mitä Nizzassa eilen tapahtui? Katso video 1:14

"Isisin hätähuuto" 

Nizzan iskun tekijästä ei vielä ole tietoa, mutta tekijäksi on veikattu Isisiä. Jos äärijärjestö osoittautuu tekijäksi, on isku al-Taeesta sekä hätähuuto että osa Isisin pitkäaikaista strategiaa.

– Tämä on hätähuuto, koska kalifaatti on heikentymässä ja häviämässä. Isis käski jo 10 päivää sitten videolla kannattajiaan tekemään pieniäkin iskuja.

Al-Taeen mukaan Isisin strategian tarkoitus on, että se provosoi iskuilla esimerkiksi Yhdysvallat lähettämään maajoukot järjestön hallitsemille alueille. Tällöin aloitetaan globaali sota kaikkia Isisin vastaisen koalition maita vastaan. Siksi maajoukkojen lähetys olisi al-Taeesta kaikkein huonoin vaihtoehto ja pelaisi järjestön pussiin. 

Dramaattinen silminnäkijävideo: Poliisi pysäytti Nizzan iskijän ampumalla 2:21

Lue myös:

    Uusimmat