Asiantuntija: "iPhonella 10 vuotta elinaikaa" – kuninkuus uudenlaiselle laitteelle?

Lisätyn todellisuuden laitteet eivät ole toistaiseksi tehneet varsinaista läpimurtoa, mutta asiantuntija arvelee tilanteen muuttuvan.

Luotettavana Apple-analyytikkona tunnettu Ming-Chi Kuo sanoo Applen julkaisevan lisätyn todellisuuden (augmented reality, ar) lasit vuoden 2022 aikana. Lisäksi Kuo ennustaa, että iPhone elää vielä 10 vuotta, mutta sitten lisätyn todellisuuden ratkaisut syrjäyttävät älypuhelimen. Aiheesta uutisoi 9to5Mac.

Ajatus ar-laseista ei ole millään tavalla uusi ja Applen toimitusjohtaja Tim Cook on kertonut pitävänsä teknologiaa mielenkiintoisena. Vaikka tällä hetkellä puolet Applen liikevaihdosta tulee iPhone-bisneksestä, ei tämä voi jatkua loputtomiin ja se tiedetään myös Applella varsin hyvin.

Epäselvää on, toimivatko ensimmäisen sukupolven ar-lasit lisälaitteena iPhonelle, mutta Kuon mukaan myynti lisävarusteena ei auttaisi kasvattamaan tuoteryhmää. Sen sijaan itsenäisesti toimivien lasien ympärille voidaan rakentaa kokonaan oma ekosysteeminsä ja käyttäjälle joustava käyttökokemus.

Tällä hetkellä maailmalla on yli miljardi aktiivista iPhone-käyttäjää. Kuon mukaan Applen pitääkin kymmenessä vuodessa myydä vähintään miljardi ar-laitetta, mikäli se mielii iPhonen uudella laitetyypillä syrjäyttää.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja