Artisti Evelina sai autismidiagnoosin – avasi erilaisen maailman
Artisti Evelina on autismin kirjolla.
Artisti Evelina on puhunut julkisuudessa avoimesti ulkonäköpaineista. Viime aikoina hän on tajunnut niistä erityisesti yhden asian.
– Vaikka tulisi mitä viestejä ulkopuolelta, niin jos menee sille samalle vihan puolelle ja päättää kääntää sitä itseensä, niin se ei toimi. Itseään ei voi vihata sellaiseen muotoon, mistä pitää. Jos ei ole tyytyväinen, niin se ei toimi niin. Koitan olla niissäkin itseni puolella. Se ei ole aina helppoa. Olen nopea poistamaan sellaisia kommentteja, jotka tuntuvat erityisen pahoilta ja julmilta. Suojelen itseäni nykyään kovalla kädellä, Evelina kertoi Huomenta Suomessa 26. elokuuta.
Evelinassa elää sanojensa mukaan ”pikkutrollaaja”, mutta vain hyvässä. Joskus hän kommentoi ikävien kommenttien kirjoittajille jotakin takaisin.
– Saatan kommentoida takaisin ja näyttää, ettei tulla ärsyttämään tahallaan.
Evelinan mielestä on tärkeää, että ulkonäköpaineista puhutaan, sillä kaikilla on niitä. Hän pitää tietoisuutta tärkeänä monessa asiassa.
Evelina on kertonut avoimesti myös olevansa autisti.
– Olen autismin kirjolla. Se tarkoittaa, että minulla on sellaisia piirteitä, jotka määrittelevät, onko kirjolla vai ei. Aivot ja mieli on erilaisia ja on erilaisia haasteita ja voi olla korostuneita tuen tarpeita, Evelina selvensi.
Diagnoosi toi Evelinan arkeen helpotusta.
– Avaa ihan erilaisen maailman pitää itsestä huolta.
Evelinalta ilmestyi 25. elokuuta neljäs albumi nimeltään Pehmee.
Evelinan haastattelun voit katsoa kokonaisuudessaan alta.
Uusimmat
-
09:04
Nyt myydään nyyttipullia – tästä on kyse
-
09:03
Keijo Leppäsen eläkepäivät jäivät lyhyiksi: Uusi työ alkaa pian
-
08:53
Kaikkien aikojen joukkokolari legendaarisella radalla
-
08:51
Jokaisen lentomatkustajan painajainen: Lentokone teki liekehtivän laskun Las Vegasissa
-
08:18
Sami Välimäki suli rajusti lopussa – nappasi silti tärkeän paikan
-
08:10
Jukka Haapalainen iloitsee TTK-jakson suuren onnistujan kehityksestä: "On parantanut ja selkeästi myös kuunnellut"
-
08:03
Putinin karmeat panssaritappiot paljastuivat – edessä ehkä hetki, jota "hän on pyrkinyt välttämään"
-
07:56
LeBron James ja poika tekivät NBA-historiaa: "Epätodellista"
-
07:33
Ruotsalaiselle sensaatiopelaajalle esitettiin raju kysymys SM-liigasta – "Ei pidä paikkaansa"
-
07:15
Ruokavaara, jota ei aina tule ajatelleeksi: "Voi joutua juoksemaan loppupäivän vessassa"
-
07:15
Paljastuksia Salkkarit-tähdistä – Esko Kovero ja Pete Lattu hulvattomassa testissä!
-
07:01
Huimat torjunnat rangaistuspotkuista – ManU-hylkiö nousi sankariksi Italiassa
-
06:50
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
06:31
Kia oli "koko ajan kipeänä" – kun hän pääsi fitnessissä irti, seuraavasta käänteestä tuli suuri
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
06:30
Aviva odotti kuolemaa pimeässä Hamasin tunnelissa ja seurasi julmaa kidutusta: "He eivät antaneet minun edes itkeä"
-
06:16
Kommentti: Lasten ahdistelu somessa on arkipäivää – onko ratkaisuyritys ongelmaan lopulta rangaistus tekijälle vai lapselle?
-
05:55
Esapekka Lappi puhuu ristiriitaisesta roolistaan – tapahtumat Suomessa asettuvat uuteen valoon: "Jos löytää kuvamateriaalia, näkee, mitä siinä käy"
-
05:48
MTV Uutiset kohtasi yli 200 lasta, jotta me kaikki ymmärtäisimme, mitä he oikeasti näkevät somessa
-
05:38
Pakistanissa voimakkaita räjähdyksiä – kuolleet ulkomaalaisia
-
Lataa lisää