Ässien hyökkääjä Joel Armia pääsee pelaamaan jo kolmannen kerran alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.
Viime vuonna maailmanmestaruuskin oli käden ulottuvilla, mutta lopulta Suomelle jäi käteen "kultainen ananas" eli neljäs sija. Nyt Suomella on jalkeilla jopa kilpailukykyisempi joukkue kuin viime vuonna.
– Meillä on äijiä laajalla rintamalla SM-liigasta. Se on ehkä isoin asia, joka on muuttunut viime vuodesta. Ne ovat kovempia pelejä kuin Mestis-pelit. Se on meille todella kova vahvuus kisoihin, Armia sanoo MTV3.fille.
Armian kausi keskeytyi dramaattisesti, kun JYPin Ramzi Abid teloi hänet avojäällä pelikyvyttömäksi. 19-vuotias Armia oli kolme viikkoa poissa kokoonpanosta, mutta jopa MM-kisat olivat aluksi vaakalaudalla.
– Kyllä se turhautti. Ekoissa treeneissä tuli huono olo, niin piti heti lopettaa. Silloin ei tiennyt yhtään, kauanko toipumiseen menee, Armia muistelee.
– Vielä en ole ihan sataprosenttisessa kunnossa, mutta koko ajan menen parempaan päin. Ei kuntoni merkittävästi ole huonompi, mutta pikkuasioissa sen huomaa.
Vuosi sitten Armia oli isossa roolissa, kun hän iski viisi maalia nuorten MM-kisoissa. Odotukset eivät ole ainakaan vähentyneet, mutta Buffalo Sabresin ensimmäisen kierroksen varaus nauttii tilanteesta.
– Vastuuta ja sankarin viitta on tarjolla. Kyllä se mun juttu on.
Jääkiekon nuorten MM-kisat MTV3 MAX Sportilla ja Katsomossa 26.12.-5.1.
Katso Panu Markkasen juttu nuorten joukkueesta (Tulosruutu 19.12.2012)
Sumo video id