Arctia Shipping STT:lle: Toimitusjohtaja uhattiin vaihtaa

Valtionyhtiö Arctia Shippingin mukaan yhtiön toimitusjohtaja uhattiin vaihtaa, jos yhtiö ei olisi suostunut Greenpeacen aktivistien rikosilmoituksen perumiseen. Uhkaus tuli valtion omistajaohjauksesta tuolloin vastanneelta virkamieheltä Pekka Timoselta.

Yhtiöstä kerrotaan, että Timonen oli tekstiviestitse yhteydessä Arctia Shippingin hallituksen puheenjohtajaan Matti Virtaalaan, joka kertoi asiasta toimitusjohtaja Tero Vaurasteelle. Viestin mukaan rikosilmoituksen poisvetämisestä päätetään tarvittaessa yhtiökokouksessa ja samalla toimitusjohtaja vaihdetaan.

Tapahtumien kulusta kerrottiin tänään tiedotustilaisuudessa, jossa valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) kertoi eroavansa. Tilaisuudessa jaettiin taustamateriaali, jossa oli avattu Timosen ja Hautalan esikunnan yhtiölle lähettämiä viestejä. Timosen kyseinen tekstiviesti oli jätetty listauksesta pois.

Arctia Shippingistä kerrotaan, että he haluavat kuvata puolentoista vuoden takaisia tapahtumia mahdollisimman avoimesti. Muutoin yhtiöstä ei asiaa kommentoida.

Hautalan esikunnan ja omistajaohjausyksikön yhteydenpito Arctia Shippingiin oli muutoinkin varsin suorasanaista.

– Ministerin terveisinä välitän suosituksen ja toiveen, että luopuisitte AS:ssä toistaiseksi rikosilmoituksen tekemisestä GP:n laivaannoususta. Vältettäisiin lisäkohut jnpp, kirjoitti Hautalan virkamiessihteeri Sallamaari Muhonen toimitusjohtaja Vaurasteelle.

Tänään julkistetun Hautalan taustamateriaalin mukaan Timonen puolestaan lähetti toimitusjohtaja Vaurasteelle seuraavan viestin:

– Tarvittaessa käytämme osakkeenomistajan oikeutta ottaa asia käsiteltäväkseen ja yhtiökokous päättää että rikosilmoitusta ei tehdä. Yritä nyt ajatella että olet valtion omistamassa yhtiössä ja ministeri yrittäisi saada suhteet näihin järjestöihin kuntoon.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat