Tunnettu Apple-analyytikko, KGI Securitiesin Ming-Chi Kuo on lähettänyt sijoittajille viestin, jossa hän arvelee Applen esittelevän ensi vuonna uuden, lasikuorisen iPhone-mallin. Epäselväksi jää, tarkoitetaanko lasikuorilla iPhone 4:n ja 4s:n tavoin lasista valmistettuja etu- ja takapaneeleita yhdessä metallirungon kanssa, vai kokonaan lasipintaista puhelinta.
Kuon viestistä uutisoi useampikin Apple-aiheinen uutissivusto. AppleInsider ja MacRumors viittaavat iPhone 4:ään ja 4s:ään, joissa etu- ja takapaneelit olivat lasia, ja niiden välissä oli paljas teräsreunus. 9to5Mac taas painottaa, että laitteen ulkokuori olisi käytännössä kokonaan lasia. Lasipinnoilla Apple voisi erottautua kilpailijoista, kun suurin osa nykyään esiteltävistä huippupuhelimista on varustettu metallikuorilla. Kuo ei myöskään ole huolissaan lasikuorisen puhelimen pudotuskestävyydestä.
Lasikuorien lisäksi Applen kerrotaan siirtyvän ensi vuonna iPhonessa OLED-näyttöön. Apple Watch -älykellossa käytössä on OLED-näyttö, mutta tähän asti kaikki iPhonet ovat käyttäneet LCD-näyttöjä. OLED-näyttöä on ensi vuonna esiteltävään iPhoneen ennustettu jo aiemminkin. Nykyisiä LCD-näyttöjä hieman kevyempi OLED-näyttö myös paikkaisi alumiinisia raskaampien lasikuorien tuomaa lisäpainoa puhelimelle.
Erinäisten huhujen perusteella alkaa näyttää siltä, että Apple esittee ulkoisesti uudistettuja iPhone-malleja kahtena peräkkäisenä vuotena ja näin poikkeaa aiemmasta linjasta, jossa laite on ulkoisesti uudistettu kahden vuoden välein. Huhujen ja ennustusten mukaan ensi syksynä esiteltävä iPhone-malli muistuttaisi vielä jonkin verran viimeisimpiä iPhone 6- ja 6s -malleja, mutta perusteellisemmin uudistettu malli nähtäisiin vuonna 2017.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää