Antti Ruuskaselta linjaus olympiapäätöksestä – harjoitteleminen vaatii matkustamista ja erikoisratkaisuja

10:00
KOK:n suomalaisjäsen Sari Essayah vakuuttaa: Päätöstä olympialaisista ei tehdä taloudellisilla perusteilla.

Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen jatkaa määrätietoista työtä kohti Tokion olympialaisia, vaikka koronaviruspandemia on häirinnyt harjoittelua ja itse kisojen järjestäminen on vaakalaudalla. Suomalaistähti kaipaa lopullisia päätöksiä pian.

Antti Ruuskanen vastaa puhelimeensa noin 75 kilometrin mittaisella automatkalla Pielavedeltä Kuopioon. Kotikunta ei ole pystynyt tarjoamaan harjoittelupaikkaa koronaviruksen vaikutuksien takia, mutta Pohjois-Savon keskuksesta sellainen on löytynyt. 

– Yksityinen kuntosali antoi mahdollisuuden harjoitteluun. Siellä saan treenata punttipuolta ja heitellä palloa. Se normaali, mihin on tottunut uran varrella, on mennyt uusiksi. Olemme joutuneet savolaisittain sanottuna "loivimaan", olkapää- ja polvivamman jäljiltä täyteen iskuun kuntoutunut Ruuskanen selvittää MTV Urheilulle. 

– Saimme tehtyä hallissa hyvän heittojakson ennen koronarajoituksia. Heittopohja on siis hyvä. Pitkät heitot, ja ylipäänsä keihäällä heittäminen, jää nyt joksikin aikaa, ennen kuin ulos pääsee heittämään. Täällä kentät ovat vielä lumessa. 

Ruuskanen on yleensä suunnannut 2-3 viikon ulkomaan leirille toukokuussa. Nyt ne viikot jäävät koronarajoitteiden takia väliin, joten toiveissa on lämmin kevät Suomeen.

Pandemia on iskenyt syvän jäljen myös urheilumaailman talouteen. Ruuskanen on tässä suhteessa keskimääräistä onnellisemmassa asemassa. 

– Sponsorit ovat tällä hetkellä tuki ja turva. Pitää kiittää heitä pitkäjänteisyydestä. Moni sponsori lähti Rion jälkeen mukaan kohti Tokiota.

– Hurjalle se tuntuu, ettei kesällä pääsisi kilpailemaan. Jos kuvitellaan niin, että urheilija on yritys, niin monelle tulee konkurssi, kun kilpailutuloja ei tule. Omalla kohdallani manageri on hoitanut hommansa loistavasti. Pystyn valmistautumaan olympialaisiin hyvillä mielin, jos ne lopulta tulevat eteen, 36-vuotias Ruuskanen kommentoi. 

"Syksyllä tehdään ratkaisuja"

Niin. Ne olympialaiset. 

– Antaa herrojen ja terveysviranomaisten päättää. 

Tämä on Ruuskasen kanta, mutta hänkin toivoo päätöksen tulevan pian. 

– Tämä on tietyllä tavalla inhottava tilanne, kun vatvotaan tulevatko kisat vai ei, siirretäänkö niitä vai ei. Paljon kysymysmerkkejä. Toivon, että toukokuun aikana saisi lopullisen käsityksen siitä, että onko kisoja vai ei. 

LUE MYÖS: Jääkiekkolegenda Hayley Wickenheiserilta ankara avautuminen olympialaisista: "Tunteetonta ja edesvastuutonta"

Kansainvälinen olympiakomitea KOK on kannustanut urheilijoita edelleen harjoittelemaan kisoja varten, mikä on herättänyt paljon kritiikkiä. Monien mielestä olympialaisten valmistelu ja niihin valmistautuminen on tässä tilanteessa älytöntä. 

– Sen verran pitää olla yksinkertainen, että urheilija keskittyy vain urheilemiseen. Sillä mentaliteetilla olen mennyt, että olympialaiset järjestetään. Jos sen tunteen antaa tulla, että "ei niitä kisoja ole ja harjoittelu on turhaa", niin se näkyy harjoittelussa, Ruuskanen perustelee. 

Hän kuitenkin pitää varotoimenpiteitä tärkeinä. 

– Olen harjoitellut pienessä porukassa valmentajan kanssa, ja olen ollut muutenkin tarkkana. Kotona olen tehnyt metsähommia. Sitä kautta ei pitäisi taudin levitä ainakaan omalla kohdalla. 

Tokion kisat ovat olleet monelle urheilijalle valtava tavoite. Ruuskanen on sanonut niiden olevan uran huipennus, ja toivoo sitä edelleen. 

Jos Tokion kisoja ei tänä vuonna järjestetä, mitä se tarkoittaa Antti Ruuskasen uran kannalta?

– Se on hyvä kysymys. Siihen minulla on hyvä vastaus: mennään vuosi kerrallaan. Katsotaan tämä vuosi, mitä se tuo tullessaan: onko isoja kisoja ja missä kunnossa mies on? Syksyllä tehdään sitten ratkaisut, Ruuskanen päättää. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja