Antti Rinteen nettikolumni: EU:n on puututtava pakolaisuuden lähtösyihin – syrjäytymisen ehkäiseminen kannattaa aina

Pakolaisuuden ja terrorismin juurisyiden kitkemiseen pitäisi satsata eurooppalaisittain paljon nykyistä vahvemmin ja tehokkaammin. Nykytilanteessa olisi järkevää tiivistää Euroopan unionin jäsenmaiden yhteistä toimintaa juurisyiden poistamiseksi. Tässä nimenomaan sosialidemokraattien pitää olla aktiivisia ja aloitteellisia EU:ssa ja globaalilla tasolla, kirjoittaa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne MTV:n Nettivieras-kolumnissaan.

Suomi on kansainvälinen, avoin ja liberaali yhteiskunta. Uskomme kansainväliseen yhteistyöhön ja vaikuttamiseen Euroopan unionissa sen jäsenvaltiona sekä siihen, että olemalla aktiivinen kansainvälinen toimija hyvinvointi lisääntyy koko maailmassa, Euroopassa ja myös koti-Suomessa. Olemme perinteisesti ymmärtäneet, että voimme vaikuttaa globaalisti parhaiten pitämällä kiinni omista länsimaisen demokratian ja oikeusvaltion periaatteistamme.

Tapasin alkuviikosta kollegani Ruotsin SDP:n puheenjohtajan ja pääministeri Stefan Löfvenin. Kävimme pitkän ja erinomaisen keskustelun erityisesti pohjoismaisten ja eurooppalaisten yhteiskuntien turvallisuuteen liittyen.

Keskustelumme vahvisti sen, minkä tiesimme jo etukäteen. Huoli Euroopan turvallisuustilanteesta, joka on näyttäytynyt myös Suomessa ja Ruotsissa terrori-iskuina, on yhteinen. Totesimme, että molemmissa maissa tarvitaan riittävä määrä turvallisuusviranomaisia, jotta kaikkien ihmisten turvallisuudesta voidaan pitää huolta. Lisäksi tarvitaan eurooppalaisten rajojen parempaa valvontaa ja yhteisiä periaatteita turvapaikanhakijoiden inhimillisestä kohtelusta. Ei voi olla niin, että vain osa maista hoitaa oman osuutensa.

Keskustelumme kääntyi nopeasti siihen, mistä tämä kaikki johtuu. Yhteinen näkemyksemme oli, että pakolaisuuden ja terrorismin juurisyiden kitkemiseen pitäisi satsata eurooppalaisittain paljon nykyistä vahvemmin ja tehokkaammin. Syynä tähän on, että meidän intressinä on taata ihmisoikeuksien toteutuminen ja ihmisten turvallisuus sekä puolustaa demokratiaa.

Sodat ja terrorismi eivät ole ainoita pakolaisuuden aiheuttajia. Erityisesti tulevina vuosikymmeninä ilmastonmuutos lisää pakolaisuutta merkittävällä, jopa ennen näkemättömällä tavalla. Afrikan mantereen väestö on erittäin nuorta. Kun ihmisiltä puuttuu puhdas vesi ja ruoka, eikä koulutuksen kautta ole näköalaa tulevaisuuteen, on hyvin suuri todennäköisyys sille, että he lähtevät liikkeelle.

Liikehdintää aiheuttavat myös epävakaat ja haavoittuvat yhteiskuntarakenteet, jotka lisäävät turvattomuutta ja näköalattomuutta näillä alueilla. Ihminen, jolta on viety toivo paremmasta tulevaisuudesta, ei välttämättä välitä ympäröivästä maailmasta. Terroristit puolestaan käyttävät hyväkseen ihmisiä, joilla ei ole mitään menetettävää. Kansainvälisen ja eurooppalaisen yhteistyön keinoin meidän on löydettävä tapoja pysäyttää tällainen tuhoisa kierre, jossa häviäjänä on jo valmiiksi kaiken menettänyt yksilö – ihminen. Meidän kannattaa muistaa, että syrjäytymisen ehkäiseminen kannattaa aina, oli kyse sitten Suomesta tai kehittyvistä maista.

Nykytilanteessa olisi järkevää tiivistää Euroopan unionin jäsenmaiden yhteistä toimintaa juurisyiden poistamiseksi. Tässä nimenomaan sosialidemokraattien pitää olla aktiivisia ja aloitteellisia EU:ssa ja globaalilla tasolla.

Yksi vaihtoehto on, että priorisoimme auttamisen kohteet ja yhdistämme taloudellisia voimavaroja toimimaan samaan suuntaan. Tavoitteena on oltava köyhyyden poistaminen, ihmisten koulutustason nostaminen, turvallisuuden lisääminen sekä demokratian ja ihmisoikeuksien vahvistaminen. Nämä ovat megaluokan tavoitteita, eikä niitä voida saavuttaa ilman kunnollista yhteistyötä.

Ilmastonmuutos on globaali ongelma ja koko ihmiskunnan kohtalonkysymys. Ilmastonmuutoksen vastainen taistelussa ei enää pitkiin aikoihin ole ollut kysymys siitä, pitäisikö tehdä vai jättää tekemättä. Jokainen ihminen tietää, että aika käy vähiin ja kysymys kuuluu, miten nopeasti me voimme pelastaa itsemme ja planeettamme.

Puhtaan veden, ilman ja ruoan puute ovat akuutteja ja pahenevia ongelmia. Niiden ratkaisemisen lisäksi Pohjoismaiden ja Euroopan on johdettava työtä, jolla edistetään yhteiskuntavakautta, panostetaan ruoantuotantoon ja puhtaaseen veteen sekä parannetaan koulutusta. Kaikki nämä ovat keinoja, joilla vahvistetaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävää kehitystä. Tämä ei vain paranna ihmisten elinolosuhteita ja uskoa parempaan tulevaisuuteen, vaan myös keventää Eurooppaan kohdistuvaa painetta.

Näistä asioista olimme hyvin yksimielisiä ja päätimme käynnistää niitä edistävien toimenpiteiden yhteisen valmistelun Suomen ja Ruotsin sosialidemokraattien välillä.

Antti Rinne

SDP:n puheenjohtaja

 

Lue myös:

    Uusimmat