Antti Piipolle kahden tonnin sakot – ampui väärän hirven

Itä-Suomen hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden teollisuusneuvos Antti Piipolle langettamaa sakkorangaistusta.  

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi tammikuussa Piipon metsästysrikkomuksesta kymmeneen päiväsakkoon. Maksettavaa kertyi yhteensä 2 120 euroa. Itä-Suomen hovioikeus piti sakkotuomion voimassa. 

Piippo osallistui vaimonsa kanssa itsenäisyyspäivänä vuonna 2013 metsästysseuran järjestämään luvalliseen hirvenmetsästykseen Kuopiossa. Piippo ampui naarashirven, jota vuotta nuoremmat vasat seurasivat. Tällainen naarashirvi on aina rauhoitettu eikä sitä saa metsästää.

Piippo kiisti syytteen sekä syyttäjän muut vaatimukset. Piipon mukaan hän ampui loukkaantunutta yksinäistä hirveä, mikä oli metsästyksenjohtajan käsky. Metsästyksenjohtaja kertoi, että toisesta seurasta oli tullut pyyntö loukkaantuneen hirven lopettamisesta.

Todistajanlausuntojen mukaan oikeus katsoo näytetyksi, että Piipon ampumaa naarashirveä seurasi kaksi vasaa, ja Piippo huomasi ne heti ampumisen jälkeen. Piipon ampuma hirvi ei ollut sama loukkaantunut hirvi, jota oli tarkoitus metsästää. Näytön perusteella ei muutoinkaan käynyt ilmi, että ammuttu hirvi olisi loukkaantunut.

Oikeuden mukaan Piippo on laiminlyönyt metsästäjältä vaadittavaa huolellisuutta varmistua siitä, että vasat eivät seuraa naarashirveä.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat