Anssi muistaa sen hetken, kun äkkiväärä ilotulite posahti suoraan naamalle – ”Tukka pystyssä ja naama mustana”

1:54
Ilotulitteiden kuluttajamyynnin kieltoa ajava kansalaisaloite etenee eduskuntaan.

Imatralainen Anssi Kiander koki aikamoisen tärskyn uudenvuoden yönä vuosien 1996 ja 1997 vaihteessa, kun Komet Bomb 3 -tähtipommi räjähti suoraan hänen kasvoilleen.

Tapaus ei ollut ainoa laatuaan. Kyseinen ilotulite aiheutti vammoja jopa 263 henkilölle Suomessa. Eräskin uhreista menetti silmänsä. Yhtiö määrättiin lopulta maksamaan korvauksia. Ilotulitteen tulilanka oli lainvastainen, ja kaksi maahantuojan edustajaa tuomittiin käräjäoikeudessa tapauksen vuoksi ehdolliseen vankeuteen.

Kiander itse muistaa, että oli laittanut pommin tukevasti lumihankeen aidan taakse. Sytyttääkseen sen hän kuitenkin joutui kumartumaan räjähteen ylle. Kun hän sytytti tulilangan, räjähti ilotulite suoraan hänen kasvoilleen.

– Se oli sellainen jysäys. Muovikorkki lensi otsaan ja kaikki se tulisuihke ja lämmin aalto löi naamalle. Sitten lensin selälleni hankeen. Kun avasin silmät, näin että se räjähti taivaalla, hän muistelee tapausta.

"Ovat kuitenkin pommeja"

Kiander harmittelee, että tuohon aikaan älypuhelimet eivät olleet käytössä. Hänen oudosta olemuksestaan olisi näet saanut komeita kuvia.

– Olin sen näköinen, kun animaatioissa tiedemies tekee sekoituksia laboratoriossa. Tukka pystyssä ja naama mustassa, hän kuvailee.

Tapauksen ansioista hän kertoo kuitenkin tänä päivänä kunnioittavansa ja varovansa ilotulitteita uudella tavalla. Hän kuvailee tuntojaan jopa pelonsekaisiksi.

– Ovat kuitenkin pommeja, hän pohtii.

"Kyllä jokaisen pitää tuo päätös tehdä omassa itsessään"

Kiander ei kokemuksestaan huolimatta itse kannata kansalaisaloitetta, joka ehdottaa ilotulitteiden kuluttajamyynnin kieltämistä. Aloite käytännössä lopettaisi yksityishenkilöiden ilotulitteiden ammunnan, jättäen sen ammattilaisten tehtäväksi.

– Kyllä jokaisen pitää tuo päätös tehdä omassa itsessään. Joko ottaa tietoisen riskin, tai sitten ei räjäyttele. Siinähän ne vaihtoehdot ovat, hän pohtii.

Hän painottaa, että ilotulitteiden kanssa tulee toimia järjen kanssa. Humalassa paukkujen kanssa ei tulisi leikkiä lainkaan.

Tulitteista voisi tehdä turvallisempia

Komet Bomb 3 tulitteita seurannut oikeuskäsittely on Kianderin uskomuksen mukaan pitänyt huolta siitä, että maahantuojat ovat tarkempia tuomiensa ilotulitteiden suhteen.

– Ei kukaan uskalla tuoda enää mitä tahansa, Kiander arvelee.

Vaikka ilotulite katsottiinkin oikeudessa lupien vastaiseksi, katsoi Kiander itsekin tehneensä asiassa virheen kurottaessaan ilotulitteen ylle.

Jatkossa hän toivookin, että ilotulitteissa olisi riittävän pitkä sytytyslanka tai muu keino, jotta ihminen voisi sytyttää tulitteen tarpeeksi kaukana itsestään.

Älypuhelimien aikakautena hän pohtii jopa mahdollisuutta etälaukaisuun.

– Kännykkäsovellus, jolla voi kaukosytyttää ilotulitteen, Kiander visioi tulevaisuuden raketteja.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja