Komet Bomb -jutussa miljoonakorvaukset

Ilotulitteita maahan tuonut Tulilo Oy on tuomittu miljoonakorvauksiin Komet Bomb -jutussa. Lisäksi kaksi yhtiön edustajaa tuomittiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi ilotulitteiden maahantuontia sekä vähittäis- ja tukkumyyntiä harjoittaneen yhtiön maksamaan yhteensä noin neljän miljoonan markan korvaukset. Ehdollisten tuomioiden pituus on 60 päivää.

Komet Bomb -pommit aiheuttivat toissa uutena vuotena vammoja 263 henkilölle. Heistä 63 sai vähäistä vaikeampia vammoja eli syytekynnys vamman tuottamuksesta ylittyi. Syyttäjän mukaan kolme yhtiön edustajaa syyllistyi räjähdysvaarallisista aineista annetun lain rikkomiseen sekä törkeään vammantuottamukseen ja vammantuottamukseen. Käräjäoikeuden tänään julkistaman päätöksen mukaan ainoastaan kahta syytettyä voidaan pitää syyllisinä.

Yhtiön toimitusjohtaja sekä teknisistä tehtävistä ja laadunvalvonnasta vastannut mies syyllistyivät oikeuden mielestä räjähdysvaarallisista aineista annetun lain rikkomiseen sekä neljänkymmenenkolmen vamman tuottamiseen. Yhtiön omistaja ei käräjäoikeuden mielestä kuitenkaan ollut rikosoikeudellisessa vastuussa tapahtuneesta. Omistaja kävi ostamassa ilotulitteita Kiinasta, mutta Tulilon laiminlyönti tapahtui lähinnä laadunvalvonnassa sen jälkeen, kun tuotteet olivat jo saapuneet maahan.

Tulilo Oy:n oikeus velvoitti maksamaan noin 4 miljoonan vahingonkorvaukset. Näihin korvauksiin tuomittujen on osallistuttava yhteisvastuullisesti yhden kolmasosan osalla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat