Annika Saarikko: Keskustan paikka on oppositiossa
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoo, että vaalituloksesta on vedettävissä vain yksi johtopäätös: keskustan paikka on oppositiossa. Omaa asemaansa puheenjohtajana Saarikko kertoo arvioivansa kevään kuluessa.
– Hallitustyöhön ja vaikeisiin päätöksiin vaaditaan kansan tukea. Sitä ei nyt ole. Vaalitulos on selvä: kansa haluaa keskustan oppositioon, Saarikko sanoo tiedotteessa.
Keskustan takana on kahdeksan vastuun vuotta. Saarikko myöntää, että kummankin keskenään hyvin erilaisen hallituskauden lopputulemana suomalaisten luottamus keskustaan on laskenut rajusti.
– Eduskuntaryhmämme on pienempi kuin sataan vuoteen.
Lue myös: Viime vaalien jälkeen pääministerinä aloittanut Antti Rinne putosi eduskunnasta – näin hän kommentoi
Saarikon mielestä tehtävänä on nyt nostaa äänestäjä kerrallaan keskusta takaisin suureksi puolueeksi.
– On aika kirkastaa olemassaolomme merkitys. On katsottava tulevaisuuteen. Käpertyä ei saa. Aatteemme periaatteissa ja juurissamme on paljon sellaista, josta nousumme versoo tässäkin ajassa.
Keskustan puheenjohtaja myös onnittelee eduskuntavaalien voittajia. Heillä on nyt yksiselitteinen vastuu hallituksen muodostamisesta, hän kirjoittaa.
– On hyvä, että Suomeen saadaan enemmistöhallitus kokoon useammallakin eri tavalla ilman keskustaa.
Uusimmat
-
14:57
Yksi kuollut Lontoosta lähteneellä lennolla turbulenssin vuoksi – useita loukkaantuneita
-
14:49
Jääkiekkovalmentajille uutta tukea – kirjavat sopimukset halutaan kuriin
-
14:47
MTV seuraa Leijonien kannalta jättimäistä MM-taistoa: Lohkojumbo sai hurmoksen päälle – Itävalta paniikkimoodissa
-
14:46
Yksi kuoli turbulenssilennolla Singaporeen – näin Finnairin lentäjät varautuvat vaaraan ilmassa
-
14:40
Asiantuntija linjaa: Tähän Leijonien on turvauduttava äärivaarallista Sveitsiä vastaan – "Isoin ase tänään"
-
14:40
Harry Styles: Ero!
-
14:37
Toisen marjayhtiön tutkinta paljastaa: TEMin hallitusneuvoksen lahjojaksi epäillään Polarican ex-toimitusjohtajaa
-
14:29
Syyttäjä: Thaipoimijat joutuivat marjastamaan lähes kellon ympäri, ruoaksi lohenpääkeittoa – marjapomolle vaaditaan vankeutta
-
14:19
Iranissa kymmenettuhannet ihmiset osallistuivat Raisin hautajaiskulkueeseen
-
14:06
Yllätyspäätös: Toni Kroos, 34, lopettaa!
-
14:04
Miten Trumpin ja Bidenin Israel-politiikka heilauttaa äänestäjiä? Suora Ex on Next -vaaliväittely
-
14:00
Mies kuoli ampumisessa uimarannalla Jyväskylässä – väijyttäjien tapposyytteet nurin
-
13:59
24 turvaistuinta testattiin – kahta niistä Autoliitto ei suosittele käytettäväksi
-
13:47
Jari-Matti Latvalalla suuri suunnitelma – paljasti myös tulevat rallinsa
-
13:26
Turussa kadonnut 7-vuotias löytynyt
-
13:20
Näissä hulppeissa maisemissa Maajussille morsian -kautta kuvataan
-
12:57
Henry Manni kelasi MM-pronssia!
-
12:45
Jukka Jalonen tyrmäsi Suomessa usein esitetyn väitteen: "Se ei todellakaan ihan oikeasti ratkaise mitään"
-
12:41
Helle saapuu! Tuore kuukausiennuste voi saada hymyn huulille
-
12:31
Vornasta hiillostettiin baari-illan tapahtumista – näin kertoi käytöksestään
-
Lataa lisää