Anne Kukkohovi: En koe olevani kaunis
Suomen Huippumalli haussa -ohjelman juontajana suuren yleisön tietoisuuteen tullut Anne Kukkohovi kävi Vapaalla ja Viihteellä ohjelman Arvon nainen -haastattelussa.
Anne Kukkohovi kertoo, ettei koe olevansa kaunis – vaan itsensä hyvin tunteva ja tietoinen siitä, että mikä häntä pukee ja mikä ei. Mallinakin työskennellyt Huippumalli haussa -juontaja sanoo olevansa erittäin visuaalinen ja sen myötä osaa korostaa itsessään hyviä puolia.
Kukkohovi pitää kornina sitä, että kauniit ihmiset kertovat miten kovasti kärsivänsä hyvästä ulkonäöstä, ja että siitä on vain haittaa. Hän itse tiedostaa, että hänestä puhutaan ulkonäkönsä takia paljon pahaa. Kukkohovi kertoo, että monet ajattelevat hänen olevan yksiulotteinen, sillä julkisuudessa häneltä kysytään usein vain ja ainoastaan pinnallisia asioita.
Aloittaessaan mainosalalla artdirectorina Kukkohovi kohtasi usein ennakkoluuloja ja epäilyksiä liittyen hänen ammattitaitoonsa. Kovalla työnteolla kaunotar kuitenkin näytti epäilijöille, että on rautainen mainosalan ammattilainen.
Huippumallille haussa -ohjelma epäilytti
Kun Kukkohovia pyydettiin Suomen Huippumalli haussa -ohjelman juontajaksi, hän kieltäytyi aluksi kunniasta. Vasta tuotantoyhtiön kanssa käymien keskustelujen jälkeen hän suostui. Suurimpana syynä epäröintiin oli uskottavuusongelma, mutta käytyään oman kamppailunsa asiasta Kukkohovi tajusi, että hän ei voi mainonnansuunnittelijana myöskään pyllistää ajan ilmiöille. Lähtöään Huippumalli haussa -ohjelman juontajaksi kaunotar ei ole kuitenkaan koskaan katunut.
Vertaillessaan ohjelman amerikkalaista alkuperäistä Tyra Banksin juontamaa sarjaa kotimaiseen versioon, Kukkohovi ihmetteli sitä kuinka rapakon takana on menty jo sosiaalipornon puolelle. Mallien valintaprosessissa valitaan usein ne kaikkein rikkonaisimman historian omaavat tytöt ja keskitytään heidän henkilökohtaisiin ongelmiinsa, jolloin mallintyö ja siihen kouluttautuminen jää sivuseikaksi. Suomessa ohjelman taustalla on Annen mukaan hyveellinen ja puhdas motiivi ja kaikki on hyvin aitoa.
Australian huippumalli haussa -ohjelman finaalissa juontaja julisti voittajaksi väärän tytön. Kun Kukkohovilta kysyttiin pelkääkö hän tämänkaltaista mokaa, hän vastasi, että pelkää jo muutenkin niin kovasti kameraa ja livejuontotilannetta, että ei erikseen ajattele vastaavanlaista mokaa. Ensimmäisestä livejuonnosta kameroiden edessä Kukkohovi kertoi kuinka tunne siinä hetkessä lähenteli kauhua ja pyörtymistä.
– Kamera ja nauhoitettava ohjelma ovat minun kavereitani, hän kiteyttää.
MTV3 Helmi
Kuvat: Radio Nova
Uusimmat
-
09:33
Zelenskyi: Padon tuho todistaa, että venäläisille ei pidä jättää metriäkään Ukrainan aluetta – MTV seuraa sotaa
-
09:27
Puolustusvoimain ex-komentaja Kahovkan padon tuhoutumisesta: "Isoimpia yksittäisiä tapahtumia sodan aikana"
-
09:16
Maija Vilkkumaa valmistui yliopistosta 31 vuoden jälkeen
-
08:56
Lähde: UFC näytti Makwan Amirkhanille ovea
-
08:36
Vegasin supertähti jäi karulla tavalla jyrän alle – Floridan tehohyökkääjän jättimäinen taklaus nousi puheenaiheeksi
-
08:19
Petteri Orpo saapui Säätytalolle: ”Mieli tekee jo yläkertaan töihin”
-
08:09
NY Times: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut
-
08:08
Orbánin hallinto syöttää kansalle väärää tietoa ja salaliittoja: ”Kadulla on suuri mielenosoitus, mutta uutisissa näkyy, ettei siellä ole ollut ketään”
-
08:04
Florida joutui tukalampaan asemaan, Anton Lundell luo uskoa omiinsa – "Se ei ole ohi"
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
Lataa lisää