Anadolu: Turkin turvallisuusneuvosto pitää sotilastoimia Syyrian-rajalla "välttämättöminä"

Turkin turvallisuusneuvosto on todennut, että Turkin Syyrian-rajalla toteutettavat sotilastoimet ovat Turkille "välttämättömiä kansallisen turvallisuuden näkökulmasta".

Asiasta uutisoi Turkin valtiollinen Anadolu-uutistoimisto.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kertoi maanantaina, että Turkki aloittaa uuden sotilasoperaation Syyriassa.

Erdoganin mukaan operaation tarkoituksena on jatkaa Turkin aiempia pyrkimyksiä etelärajallaan ja saada aikaiseksi 30 kilometrin turvavyöhyke maiden välisen rajan tuntumaan.

Turkin joukot ovat tehneet viime vuosina useita hyökkäyksiä Pohjois-Syyriaan ja ottaneet haltuunsa alueita rajan läheisyydessä. Turkki väittää, että tavoitteena on suojautua Isisiltä ja kurdijärjestö YPG:ltä.
Mitä Turkki oikeasti haluaa?

Suomi ja Ruotsi ovat muun EU:n kanssa pitäneet kurdien PKK-puoluetta terroristijärjestönä jo vuosia.

Kun kurdeja on paljon myös muissa Nato-maissa, eikä Turkki ole nostanut asiaa esille, voi kuvitella että Turkin suhtautumiselle Ruotsin ja Suomen Nato-polkuun olisi aivan muita syitä.

Niin tai näin, asia on nyt niin arassa vaiheessa, että Suomen ulkoministeriö ja presidentinkanslia vaikenevat asiasta tyystin.

Lue myös:

    Uusimmat