Laulaja Amy Winehouse on hyvää vauhtia ajautumassa samanlaiseen kierteeseen, kuin Hollywoodin hurja bileprinsessa Lindsay Lohan, joka käy tämän tästä piipahtamassa vieroituksessa vain jatkaakseen juhlimista. Winehouse hakeutui alkuviikosta vieroitukseen, mutta lähti jo keskiviikkona kotiin. Nyt tähden tiedottaja kertoo kultakurkun menneen takaisin hoitoon.
Keikkojaan milloin minkäkin "kivistyksen" takia perunut ongelmainen soul-tähti Amy Winehouse yrittää nyt ilmeisesti taas päästä eroon päihderiippuvuuksistaan. Keskiviikkona päihdehoitolasta kotiinsa karannut laulaja on tiedottajansa mukaan mennyt takaisin hoitoon. Torstaina antamassa tiedotteessa sanottiin:
- Amy Winehouse pistää tälle kuulle suunnitellut keikkansa jäihin toistaiseksi terveysongelmien vuoksi. Amy ei aio esiintyä tänä viikonloppuna V Festivaalilla. Hänen perheensä on pyytänyt, että media kunnioittaisi Amyn yksityisyyttä tänä aikana.
Winehouse keskeytti edellisen vieroitushoitonsa keskiviikkona ja lähti brittilehtien mukaan paikalliseen pubiin aviomiehensä kanssa. Nähtäväksi jää saako Winehouse itsensä kuntoon ennen syyskuun 9. päivä järjestettävää MTV Video Music Awards -gaalaa. Brittineidon on tarkoitus esiintyä videogaalassa. Hän on myös ehdolla kolmen pystin saajaksi.
(MTV3)