Amnesty: Amazon valvoo työntekijöidensä sosiaalista mediaa ja estää järjestäytymistä

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syyttää verkkokauppayhtiö Amazonia työntekijöiden tunkeilevasta valvonnasta ja järjestäytymisen estämisestä.

Amnesty on tutkinut yhtiön työntekijöiden kohtelua Ranskassa, Puolassa, Britanniassa sekä Yhdysvalloissa.

Järjestön mukaan Amazon on ollut vastahakoinen tarttumaan toimiin koronatartuntojen ehkäisemiseksi.

Amazon on Amnestyn mukaan valvonut työntekijöidensä sosiaalisen median tilejä ainakin Yhdysvalloissa etsien merkkejä aikeista järjestää lakkoja tai mielenilmauksia. Valvonta tuli ilmi yhtiöstä vuotaneista sisäisistä asiakirjoista.

Yhtiö on tehnyt tänä vuonna ennätysmäistä tulosta, kun verkkokauppa on koronapandemian myötä kasvanut rajusti. Samalla sen työntekijät kohtaavat entistä suurempia terveys- ja turvallisuusriskejä.

Keväällä yhtiö luopui työntekijöille asetetuista tiukoista tuottavuustavoitteista, koska niitä ei ollut mahdollista noudattaa koronaturvallisesti.

Vuoden loppua kohden ne kuitenkin otettiin uudelleen käyttöön ainakin Yhdysvalloissa ja Britanniassa, Amnesty moittii.

Puolassa Amazon ei ole suostunut keskustelemaan työntekijöiden turvallisuus- ja terveyshuolista pandemian aikana. Ranskassa toimiin tartuttiin vasta ammattiliiton nostaman oikeusjutun jälkeen.

Ammattiliitot nähdään riskitekijänä

Amazonin vastahakoisuus hyväksyä työntekijöiden järjestäytymistä on ollut esillä pitkään. Amazon on sanonut julkisuudessa, että se antaa työntekijöiden kuulua liittoihin.

Yhtiö on kuitenkin määritellyt ammattiliitot riskitekijäksi vuosiraporteissaan viime ja toissa vuodelta. Amnestyn mukaan sen selvitys osoittaa, että Amazon on vaikeuttanut työntekijöiden yrityksiä järjestäytyä ja neuvotella kollektiivisesti.

Yhdysvalloissa Amazon irtisanoi keväällä työntekijöitä, jotka olivat puhuneet julkisesti terveyttä ja turvallisuutta uhkaavista työolosuhteista pandemian aikana.

Britanniassa GMB Union -ammattiliiton edustajia uhattiin oikeustoimilla, kun he yrittivät päästä Amazonin tiloihin rekrytoimaan uusia jäseniä. Puolassa ammattiliitto kertoi jäsentensä joutuneen kurinpitotoimien kohteeksi.

Amnesty vaatii selvityksessään Amazonia kunnioittamaan työntekijöiden oikeuksia.

Lue myös:

    Uusimmat