Ammattiliitolta raju reaktio hallituksen päätöksistä – "Ei ole sitä, mitä tämä kansakunta tarvitsee"

Teollisuusalojen ammattiliitto Team ei lähde mukaan työllisyys- ja kasvusopimuksen kolmannelle vuodelle. Team aikoo sen sijaan käynnistää liittokohtaiset neuvottelut syksyllä.  

Team perustelee irtautumistaan hallituksen päättämällä 200 miljoonan euron leikkauksella ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta. Liiton mielestä työllisyys- ja kasvusopimus ei ole voimassa, koska siitä ollaan näin poistamassa keskeisiä osioita.   

– Jatkovuosi mitättömillä palkankorotuksilla ja suurilla leikkausuhkailuilla ei ole sitä, mitä tämä kansakunta ja sen palkansaajat nyt tarvitsevat. En halua, että Teamin sopimukset jatkuvat yli vuodella eteenpäin ja olemme kiinni työrauhassa, kun hallitus yhdessä Etelärannan kanssa pyrkii kaikin keinoin heikentämään palkansaajien asemaa, sanoo Teamin puheenjohtaja Timo Vallittu tiedotteessa.  

Hän muistuttaa, että voimassa oleva työllisyys- ja kasvusopimus hyväksyttiin vuonna 2013 monessa ammattiliitossa juuri siksi, että siinä parannettiin työttömien ja työttömiksi joutuvien asemaa.  

– Annetaan vanhan sopimuksen juosta loppuun ja käydään normaali liittokohtainen sopimuskierros. Kuljettakoot isännät sinne työaikavaatimuksiaan, me vastaamme sitten asian vaatimalla vakavuudella, Vallittu kertoo.  

Hänen mukaansa on selvää, että hallituksen toimet lisäävät liiton vaatimuksia työantajien suuntaan. Hän painottaa, ettei Team tule suostumaan työajan pidentämiseen eikä palkkojen tai lomarahojen leikkaamiseen.  

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly muistuttaa, että elleivät neuvottelut työllisyys- ja kasvusopimuksen kolmannesta vuodesta johda tulokseen, edessä on noin 300 neuvottelupöydän liittokierros. Niissä ovat esillä kaikki julkisuudessa esitetyt leikkaus- ja palkkojen alennusvaateet jokaisessa pöydässä erikseen.  

– Vaikeusastetta lisää hallituksen tapa uhata kaikkia suomalaisia puolentoista miljardin euron lisäleikkauksilla, jos työmarkkinaosapuolet eivät saa yhteiskuntasopimusta aikaiseksi.  

Lyly kertoi, että hän on kutsunut koolle SAK:n hallituksen ylimääräisen kokoukseen ensi maanantaiksi.  

Vallittu ja Lyly puhuivat Teamin liittokokouksessa. Team on SAK:n jäsenjärjestö.  

Lue myös:

    Uusimmat