Amira-vauva pelastettiin roskiksesta - "Tytön selviäminen on täysi ihme"

Egyptin katulapsiongelma kasvaa köyhyyden lisääntymisen myötä. Kaduilta löytyy yhä enemmän hylättyjä vauvoja. Puolitoistavuotias Amira kasvaa katulasten turvakodissa. Hänet pelastettiin roskiksesta aliravittuna ja pahoinpideltynä puolitoista vuotta sitten.

Turvakodin lapset juoksevat ovelle vierasta vastaan ja hihkuvat tervehdyksiä. Rohkeimmat yrittävät kiivetä syliin tai tarttuvat kiinni housunlahkeesta. Lasten aikuisen nälkä on kouriintuntuva.

Turvakodin nuorin asukas on puolitoistavuotias Amira. Vaaleanpunaisiin vaatteisiin puettu tyttö on pienikokoinen ja heiveröinen, mutta hyvinvoivan oloinen. Hän katselee ympärilleen vakavana mutta tarkkaavaisena mustilla silmillään, joita kehystävät kauniisti kaartuvat silmäripset.

– On täydellinen ihme, että tämä tyttö on elossa. Emme uskoneet hänen selviävän, sanoo turvakodin johtaja Ismail Abdel Hafez.

Köyhyys ajaa perheet ahdinkoon

– Egyptissä arvioidaan olevan jopa kolme miljoonaa katulasta, joista valtaosa elää pääkaupungissa Kairossa

– Suurin syy lasten kadulle päätymiseen on köyhyys, joka ajaa perheet ahdinkoon. Moni lapsi päätyy kadulle biologisen vanhemman kuoleman jälkeen jos uusi äiti- tai isäpuoli ei hyväksy aiemman avioliiton lapsia.

– Osa lapsista lähtee kadulle pakoon perheväkivaltaa, insestiä tai liian raskaaseen työhön pakottamista.

– Lapset pyrkivät elättämään itseään kadulla kerjäämällä ja tekemällä pieniä palveluksia kuten pyyhkimällä autojen ikkunoita.

– Kadulla lapset altistuvat saasteiden lisäksi monille sairauksille ja seksuaaliselle hyväksikäytölle.

– Egyptissä on vähän katulapsityötä tekeviä järjestöjä. Valtio ei rahoita järjestöjen toimintaa.

– Suomalainen vuonna 2003 perustettu Kulttuurikameleontit ry on tehnyt vapaaehtoisvoimin ja suomalaisten lahjoitusvaroin katulapsityötä Kairossa vuodesta 2010 lähtien osaksi yhteistyössä egyptiläisen Hope Village Society -järjestön kanssa. 

Tupakantumppien arvet häipyvät hitaasti

Amira löydettiin viime vuoden tammikuussa Kairon keskustasta roskalaatikosta. Ohikulkija kiinnitti huomiota roskalaatikon luona oudosti käyttäytyviin katukissoihin ja löysi tajuttoman vastasyntyneen kokoisen vauvan, jota luuli ensin kuolleeksi. Löytäjä kutsui paikalle liikennepoliisit, jotka toimittivat vauvan sairaalaan. Sairaala otti yhteyttä turvakotiin, mutta kesti puoli vuotta ennen kuin lapsi oli sellaisessa kunnossa, että se ei enää tarvinnut sairaalahoitoa.

– Vauvassa oli kaikkialla ruhjeita ja hänen luunsa olivat osin murskana. Ehkä hänet oli yritetty tappaa. Häntä oli poltettu tupakantumpeilla. Tupakan aiheuttavat palovammat ovat edelleen kasvoissakin näkyvissä, Abdel Hafez sanoo.

Abdel Hafez on nähnyt monen kadulta hylätyn vauvan kasvavan turvakodissa kouluikäiseksi.

– Osa hylätyistä lapsista on selkeästi hitaampia ja heikkolahjaisempia kuin muut lapset, mutta kyllä he koulusta selviävät ja uskon, että heitä odottaa ihan hyvä tavallinen elämä, Abdel Hafez sanoo.

Katulapsiongelma odottaa ratkaisuaan

Katulapset ovat olleet Egyptin yhteiskunnassa pitkään moninkertainen väliinputoajaryhmä. Mubarakin aikainen Egypti ei tunnustanut katulapsiongelmaa, vaikka Unicef arvioi katulapsia olevan Egyptissä jopa kaksi miljoonaa.

Tammikuun 2011 vallankumouksessa katulapset nousivat uutisotsikoihin, koska heitä palkattiin pientä maksua vastaan lietsomaan väkivaltaa mielenosoituksiin.

– Poikien päiväkeskus tyhjeni lähes kokonaan vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen, koska keskuksessa aiemmin käyneet katupojat saivat ruokaa, vaatteita ja ilmeisesti myös rahaa mielenosoituksiin osallistumisesta, Abdel Hafez kertoo.

Abdel Hafez ei ota kantaa katulasten määrään. Egyptin tilastokeskus on arvioinut katulapsia olevan jo kolme miljoonaa.

Egyptin uusi presidentti Al Sisi mainitsi katulapsiongelman Ramadan-paastokuukauden aikaisessa televisiopuheessaan.  Al Sisi kutsui katulapsia ”omiksi lapsikseen” ja viestitti, että ongelmalle on tehtävä jotain.

Abdel Hafez ei ole kuullut presidentin katulapsimaininnasta.

– No, katsotaan, mitä tapahtuu. Tai tapahtuuko käytännön tasolla mitään muutosta parempaan, katulapsityötä 25 vuotta tehnyt Abdel Hafez toteaa.

Ongelma voidaan ratkaista yhteistyöllä

Katulapsiongelmaa pohtinut Abdel Hafes ei pidä tilannetta toivottomana.

– Katulapsiongelman ratkaisemiseksi tarvittaisiin yhteistyötä. Emme voi vain odottaa, jos valtio joskus tekisi jotain.

Abdel Hafez haluaisi Egyptin kansalaisjärjestöt mukaan katulapsitalkoisiin.

– Egyptissä toimii tuhansia kansalaisjärjestöjä. Jos vaikka muutama sata kansalaisjärjestöä ottaisi osaa katulapsiongelma ratkaisemiseen, olisimme jo voiton puolella, Abdel Hafez uskoo.

Hänen mukaan katulapsiongelmaa pitäisi puuttua jo ennen kuin lapsi päätyy kadulle.

– On liian kallista kuntouttaa kadulla pitkään asuneita lapsia yhteiskuntakelpoisiksi. Olisi halvempaa ja helpompaa puuttua lasten ja perheiden ongelmiin ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä ja lapsi on kadulla.

Abdel Hafes toivoisi kansalaisjärjestöjen valvovan kouluja ja puuttuvan koulusta pois jäävien lasten tilanteeseen ja tarjoavan perheelle apua ongelmien ratkaisuun. 

Lue myös:

    Uusimmat