Nyrkkeilyn entinen keskisarjan Euroopan mestari Amin Asikainen pitää Robert Heleniuksen unelmaa MM-titteliottelusta realistisena, mutta näkee raskaan sarjan absoluuttisen kärjen olevan kuitenkin suomalaista askeleen edellä.
Heleniuksen MM-otteluhaaveet ottivat uutta tuulta purjeisiin, kun hän aiheutti maaliskuussa puolalaiselle Adam Kownackille tämän ammattilaisuran ensimmäisen tappion otettuaan voiton teknisellä tyrmäyksellä.
Heleniuksen titteliksi ilmoitettiin sittemmin WBA-liiton "kultamestari", ja hänen managerinsa Markus Sundman arvioi MTV Urheilulle, että edessä olisi todennäköisesti yksi ottelu ennen mahdollista maailmanmestaruusmatsia, jossa hän saattaisi kohdata Anthony Joshuan.
Asikainen toivoo Heleniukselle valmistavaa taistoa rankingin sijoilla 20–30 olevaa vastustajaa vastaan.
– Kaipaisin vielä yhtä vähän pidempää ottelua, että nähtäisiin, missä mennään, kun alkaa tulla takaisinkin iskuja ja joutuu kamppailemaan oikeasti voitosta, Asikainen sanoo.
LUE MYÖS: Robert Helenius kertoi uudesta penkkiennätyksestään – Amin Asikainen lyö pöytään oman tuloksensa ja paaluttaa: "Vaarallisempi kuin brutaali tuuppaaja"
Kownackista Helenius teki selvää neljännessä erässä.
– Alla oli useampi vähän heikompi ottelu ja tämä vastustaja (Kownacki) sopi "Robbelle" aika hyvin. Siinä ei jäänyt mitään sattuman varaan. Mielellään näkisi testimatsissa, miten kunto kestää seiska-ysieriin asti ja sitä pidemmälle.

