Ammattinyrkkeilijä Amin Asikainen muistelee seuranneensa kotisohvalta Leijonien kultajuhlia Globenissa tasan 15 vuotta sitten. Asikainen oli tuolloin 19-vuotias.
- Muistelen tulleeni treeneistä kotiin katsomaan finaalia, Asikainen kertoi.
- Olihan se mahtava juttu silloin kun se tuli. Uusintaa on sen jälkeen odoteltu. On käynyt vähän huonoa tuuria kaikissa arvokisoissa. Silloin oli hyvä jengi kasassa ja hyviä pelaajia. Silloin kaikki vaan natsasi, vaikka onhan se sen jälkeenkin ollut lähellä monta kertaa olympialaisissa ja MM-kisoissa. Ehkäpä sitten tänä vuonna.
Torille Asikainen ei kuitenkaan lähtenyt juhlimaan mestaruutta.
- Suoraan sanoen olen itse ollut aina vähän enemmän futismiehiä. Olihan se lätkähomma hieno ja täyden hatunnoston arvoinen juttu.
Entä miten korkealle vuoden 1995 MM-kulta nousee Asikaisen silmissä, kun mietitään ikimuistoisimpia suomalaisia urheiluhetkiä?
- Kyllä se varmaan top kymppiin menee, mutta kuitenkin häntäpäähän. Puhutaan MM-kilpailuista, joissa kaikki parhaat pelaajat eivät välttämättä olleet mukana. Olympiavoitto olisi ihan eri mittasuhteissa. Silloin tuntui ihan kivalta, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ei se mikään maailmaa mullistavampi asia ollut. Pitäisihän näitä vähän useammin napata kuin kerran 15 vuoteen, kun tuossa lajissa on ehkä kuusi maata jotka oikeasti taistelevat mestaruudesta. On toki vähän huonoa tuuriakin ollut, Asikainen tuumi.
"Jussi Jokinen on hyvä persoona"
Perjantaina alkavissa MM-kisoissa Asikainen seuraa mielenkiinnolla Leijonien otteita.
