Amerikkalainen lääkäri kertoo kaksi koronan ensioiretta: "Ilmaantuu todennäköisesti jo ennen kuumetta"

Mistä koronaviruksen voi tunnistaa? Katso tästä listaus tyypillisimmistä oireista 0:58
Mistä koronaviruksen voi tunnistaa? Katso listaus tyypillisimmistä oireista.

Yhdysvaltalainen tartuntatautilääkäri sanoo, että ensimmäiset koronavirustartunnasta kielivät oireet ilmenevät usein jo ennen kuumeen nousemista.

Koronavirustartunnan oireet vaihtelevat suuresti: toisilla oireita ei ole lähes nimeksikään, toisilla tauti on hengenvaarallinen. 

Sairastunut henkilö on tartuttavimmillaan oireisen taudin alussa ja juuri ennen oireiden alkua. Tartuntaa ennakoivien merkkien varhainen tunnistaminen voikin pelastaa henkiä.

Lääketieteen ja kirurgian tohtori, tartuntatautilääkäri Carlos R. Oliveira Yalen yliopistosta kertoi Eat This, Not That -sivustolle, että voimattomuus ja päänsärky ovat todennäköisimpiä koronavirustartunnan ensioireita.

Koronaviruksen ensioireet

Oliveiran mukaan moni olettaa, että kuume on ensimmäinen oire koronavirustartunnasta, ja tästä on saatu myös näyttöä tutkijoiden mallinnuksissa. Usein voimakas väsymys ja päänsärky kuitenkin ilmaantuvat jo ennen ruumiinlämmön nousua, Oliveira sanoo.

– Vaikka kuumetta pidetään usein infektion ensimmäisenä oireena, epäspesifejä oireita, kuten väsymystä ja päänsärkyä, ilmaantuu todennäköisesti jo ennen kuumetta.

Oliveria selittää, että väsymys ja päänsärky johtuvat immuunijärjestelmän aktivoitumisesta.

Muita varhaisia koronaoireita ovat kurkkukipu, haju- ja makuaistin puuttuminen sekä kuume, Johns Hopkins yliopisto kertoo. Lisäksi korona voi aiheuttaa nuhaa, yskää, hengenahdistusta, lihaskipuja, pahoinvointia ja ripulia.

Tartuntaa epäilevän tulisi tehdä oirearvio Omaolo-palvelussa ja varata aika koronavirustestiin. Testin jälkeen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee olemaan omaehtoisessa karanteenissa, kunnes tulos valmistuu.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää aiheesta koronavirus.

Lue myös:

    Uusimmat