Amazonin sademetsässä roihuaa edelleen – nyt myös Nordea puuttui peliin: Emme osta Brasilian valtion velkakirjalainoja

Kun Brasilian hallitus kielsi kansainvälisen kritiikin myötä metsien tahallisen polttamisen Amazonissa toissaviikolla, palot eivät suinkaan vähentyneet vaan lisääntyivät.

Kahden vuorokauden aikana kiellon astumisesta voimaan Brasilian Amazonissa syttyi noin kaksi tuhatta uutta paloa. Asiasta kertoi Daily Mail Brasilian kansallisen avaruustutkimuskeskuksen INPE:n tietoihin viitaten.

Uutistoimisto Reuters kertoi puolestaan, että yksin viime viikon torstaina rekisteröitiin 1255 uutta paloa Amazonilla. Tämä oli kahteen viikkoon suurin yksittäinen uusien palojen syttymispäivä.

Hallitus määräsi, että metsää ei saa polttaa 60 päivän aikana. Lisäksi maan hallitus määräsi armeijan auttamaan jo syttyneiden metsäpalojen – tahallisten ja tahattomien – sammuttamisessa.

Lähes 90 000 metsäpaloa

Kaiken kaikkiaan Amazonin alueella syttyi INPE:n mukaan 3859 paloa kiellon jälkeen. Amazonin alueeseen kuuluvat myös muun muassa Bolivia, Peru ja Kolumbia.

Kaiken kaikkiaan Brasiliassa on rekisteröity lähes 89 000 metsäpaloa tämän vuoden elokuun puoliväliin saakka. Näistä paloista hieman yli puolet on rekisteröity Amazonin sademetsän alueelle.

Brasiliassa on joka vuosi metsäpaloja erityisesti kuivan kauden aikana mutta tänä vuonna kuiva kausi on ollut selvästi kosteampi kuin edellisinä vuosina. Tästä huolimatta metsäpalojen määrä on kasvanut. Asiantuntijoiden mukaan taustalla on sademetsien tahallinen raivaaminen polttamalla pelloiksi.

Brasilian menetetty maine

Maanantaina Brasilian parlamentin alahuoneen puheenjohtaja Rodrigo Maia vaati parlamenttia hyväksymään vetoomuksen, jossa sademetsien tuhoaminen Amazonilla tuomittaisiin. Maian mukaan on vaarana, että sademetsien polttaminen aiheuttaa ongelmia Brasilian maineelle, uutistoimisto Reuters kertoo.

Brasilian presidenttiä Jair Bolsonaroa on syytetty hidastelusta ja vähättelystä, kun hän ei ole suhtautunut metsäpaloihin vakavasti. Bolsonaro on syyttänyt erityisesti Euroopan maita kolonialistisesta väliintulosta, kun maat ovat kritisoineet Brasiliaa metsäpalojen sammuttamisen hidastelusta.

Erityisen vihainen Bolsonaro on ollut Ranskan presidentille Emmanuel Macronille, joka syytti aiemmin Bolsonaroa valehtelijaksi ilmastonmuutosasioissa. Bolsonaro ilmoittikin aluksi, että Brasilia ei hyväksy G7-maiden avustusta metsäpalojen estämisessä, jos Macron ei peru puheitaan.

Nordea ei osta velkakirjoja Brasiliasta

Brasilian on joutunut myös useiden kansainvälisten rahoituslaitosten hampaisiin.

Perjantaina suomalaispankki Nordean varainhoitoyksikkö kertoi uutistoimisto Reutersille, että se ei sijoita enää Brasilian valtion joukkovelkakirjalainoihin.

Tällä hetkellä Nordean rahaa on näissä velkakirjoissa noin sata miljoonaa euroa.

– Emme enää osta brasilialaisia valtion velkakirjoja. Korkeintaan teemme myyntitoimeksiantoja, Thede Ruest Nordeasta kertoi uutistoimisto Reutersille.  

Nordean lisäksi myös monet muut rahoituslaitokset ovat ilmoittaneet sijoitusrajoituksista Brasiliaan. 

Lue myös:

    Uusimmat