Aluehallintovirasto moittii Helsingin kotihoitoa – virasto edellyttää jatkossa parempaa valvontaa

Psykiatrialähetteiden määrä kasvussa 2:12

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on löytänyt useita epäkohtia Helsingin kotihoidosta. Avin tekemän valvonnan seurauksena kotihoidolle annettiin huomautus vastaisen toiminnan varalle.

Yllä olevalta videolta voit katsoa uutisjutun Helsingin kotihoidon tilanteesta helmikuulta 2017. 

Virasto edellyttää, että vastedes toimintaa valvotaan paremmin ja että kotihoidossa tulee olla riittävästi henkilökuntaa.

Helsingin kotihoidosta on tehty useita epäkohtailmoituksia vuoden aikana. Ne ovat koskeneet pääosin kotihoitajien kiirettä ja siitä seurannutta asiakasturvallisuuden vaarantumista, kerrotaan avista.

Aluehallintovirasto haluaa Helsingin kiinnittävän erityistä huomiota siihen, että heikommassa asemassa olevat saisivat tietoa palveluista lain edellyttämällä tavalla. Kunnan tulee myös huolehtia alueellaan sijaitsevien yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta, tiedottaa avi.

Valvonnan seurauksena Helsingin kotihoitoon on palkattu lisää työntekijöitä. Yhteensä tänä vuonna palkataan lisää 50 henkilöä. Myös kotihoidon määrärahoja on lisätty ja omavalvontaa parannettu. 

Lue myös:

    Uusimmat