Altia: Viinan tuonti Virosta lisääntyy

Juomayhtiöt arvostelevat jyrkästi alkoholiveron korotusta. Juomayhtiö Altian toimitusjohtaja Antti Pankakoski epäilee, ettei alkoholiveron korotus tuota valtiolle hallituksen toivomaa 70 miljoonan euron lisätuloa.

- Voi käydä niinkin, ettei tuottoja tule lainkaan, Pankakoski arvioi.

Hän perustelee näkemystä sillä, että 1990-luvun laman kokemusten perusteella taantuma vähentää muutenkin tuntuvasti alkoholin kotimaan myyntiä. Hinnankorotukset taas lisäävät entisestään matkailijatuontia Virosta ja laivoilta.

Myyntitilastojen mukaan Alkon litramääräinen myynti jäi helmikuussa jo melkein 10 prosenttia vuoden takaista pienemmäksi. Pankakoski arvioi, että koko tämän vuoden aikana se saattaa tippua jopa viidenneksen.

- Ruotsin rajallakin tilanne on jo sellainen, että kruunun devalvoitumisen ja Suomen veronkorotusten jälkeen ruotsalaisten ei enää kannata hakea alkoholia Suomen puolelta. Virta saattaa sielläkin kääntyä toiseen suuntaan, hän huomautti.

Hallitus päätti eilen, että alkoholiveroa korotetaan lokakuun alussa 10 prosentilla. Viimeksi vastaava veronkorotus tehtiin tämän vuoden alussa. Euromääräisesti korotus nostaa eniten väkevien juomien hintoja.

Altian mukaan väkevien juomien myynti laski Suomessa jo viime vuonna viisi prosenttia. Virossa taas veronkiristys puolitti kirkkaiden viinojen myynnin. Samalla kuitenkin pimeän viinan kauppa Virossa kasvaa nopeasti, ja laittomia juomia saattaa päätyä myös suomalaisturistien matkaan.

Myös Panimoala näreissään

Hallituksen alkoholiveroratkaisua arvostelee myös Panimo- ja virvoitusjuomaliitto, jonka mielestä näin tuntuva alkoholiveron korotus ei tässä vaiheessa olisi ollut tarpeen.

- Meillä on jo nyt Euroopan unionin korkeimmat olutverot, joita on reilussa kahdessa vuodessa kiristetty 30 prosenttia, liiton toimitusjohtaja Timo Jaatinen sanoo.

Panimoalan mielestä veroratkaisua olisi pitänyt lykätä, kunnes nähdään, kuinka edellinen veronkorotus vaikuttaa myyntiin ja Virosta tulevaan tuontiin.

- Suomessa keskioluessa on nyt veroa euro ja Virossa 20 senttiä (litralta). Tokihan se jossakin tuntuu, Jaatinen huomauttaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat