Alpo Suhonen terveydentilastaan: Ei liikaa punaviiniä

Alpo Suhonen.
Alpo Suhonen saa liikuntaa tekemällä pihatöitä.
Julkaistu 09.05.2012 12:29

Aikoinaan sydämen oireilusta kärsinyt Alpo Suhonen kertoo hoitavansa terveyttään ruokavalion avulla sekä säännöstelemällä punaviinin juontia.

Alpo Suhonen kertoo MTV3.fille pitävänsä tarkkaa huolta terveydestään.

– Se on ollut kriittinen aina (terveystilanne). Nyt ei varmaan suurta vaaraa ole, mutta kyllä tarkkana pitää olla. Olen yrittänyt hoitaa itseäni. Punaviiniä ei voi liikaa juoda.

Hänen mukaansa ruokavaliolla on tärkeä vaikutus hyvään oloon.

– On. Ruokavaliolla ja ihmissuhteilla. Tietysti tupakointi sekä alkoholinkäyttö ovat kriittisiä tekijöitä. Sikarinpolttaja olen ollut.

Alpo Suhosen sydänoireista uutisoitiin ensimmäisen kerran 2000 –luvun alussa, jolloin hän kävi mittauttamassa kolesteroliarvonsa. Korkeiden arvojen vuoksi hänet passitettiin rasitustestiin ja pian sen jälkeen sairaalaan sydämen tähystykseen.

– Viimeiset pari vuotta ovat olleet vähän parempia. Viimeiset tutkimukset osoittivat, että olen aika hyvässä jamassa.

Onko jo aika rauhoittua?

– Olen aina ollut aika rauhallinen. En jaksa pitää kynsiäni erossa asioista.

Suhonen pitää kuntoaan yllä esimerkiksi tekemällä pihatöitä.

– Pihaharavoinnit on tehty. Ne pitää aina tehdä ennen jääkiekon MM-kisoja. Nyt seurataan paikalla ja televisiosta sekä lehdistä. Toivotaan, että kävisi hyvin.

– Kesä on niin hienoa aikaa, että se täytyy viettää Suomessa. Kesään kuuluu ystäviä, saunaa ja uintia.

(MTV3–JARI KUPIAINEN)