Alonso piti moottoriaan tuoreena

Fernando Alonso vakuuttaa Renault-autonsa moottorin pysyneen tuoreena voitokkaassa Australian GP:ssä. Alonson on käytettävä samaa voimanlähdettä myös kolmen viikon kuluttua San Marinon GP:ssä.

Alonson mukaan Australian kisa oli turvallisesti hänen hallussaan
- Tärkeää oli säästää moottoria, jotta se pysyy tuoreena Imolan kisaan. Yritän saada sieltä jälleen hyvää tulosta, Alonso totesi.

Alonso ehti repiä Melbournessa 24,8 sekunnin kaulan Kimi Räikköseen ennen kolmatta turva-autotilannetta.
- Kisassa oli vaikeaa säilyttää keskittyminen ja motivaatio, koska ajoin täysillä kisan alkupuoliskon, ja olin alun turva-autoista huolimatta 20 sekunnin johdossa - jos en vielä enemmänkin. Olin jo valmiina kääntämään vauhtiani alaspäin, kun johtoni sitten hupeni, joten minun täytyy puristaa vielä hieman lisää, Alonso kertaili.

Alonso sai viimeisen turva-auton jälkeen nopeasti kuuden sekunnin johdon, joka pysyi seuraavien seitsemän kierroksen ajan lähes vakiona. Alonso hankki lisää johtoa tekemällä parhaan kierrosaikansa 1.26,189 kierroksella 49.

- Alensimme kierroslukuja, mutta siltikin auto oli erittäin kilpailukykyinen ja pystyin pitämään etumatkan Kimiin. Puristin yhden kierroksen kovempaa nähdäkseni, kuinka nopea auto on - aika oli jotain 1.26,2 luokkaa - sen jälkeen johtoni oli yhdeksän sekuntia ja kisaa enää viitisen kierrosta jäljellä, joten sitten vain kurvailin maaliin, Alonso summasi sunnuntain tapahtumia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat