Albiino teinipoika löytyi murhattuna ja paloiteltuna Burundissa – albiinoiden ihmisten ruuminosia käytetään kauppatavarana

Burundissa albiino 15-vuotias teinipoika löytyi murhattuna ja paloiteltuna, kertoi paikallinen kansalaisjärjestö.

Albiinoiden afrikkalaisten raajoja ja elimiä myydään taikakaluiksi. Siksi he ovat vaarassa joutua siepatuiksi, silvotuiksi tai murhatuiksi.

Poika oli ollut kadoksissa viikon. Teinipoika löytyi myöhään lauantai-iltana maan luoteisosasta Rusizijoen partaalta. Joki virtaa Burundin ja Kongon demokraattisen tasavallan rajalla.

– Nuorukainen menetti henkensä kauhealla tavalla. Murhaajat leikkasivat hänen oikean jalkansa polvesta, hänen oikean kätensä ja kielensä, kertoi Kassim Kazungu, joka on Albiinot ilman rajoja -järjestön johtaja.

Suomen albinismiyhdistyksen mukaan albinismi on harvinainen ja monimuotoinen geneettinen tila, mihin liittyy pigmentin vähäisyydestä aiheutuva tavallista vaaleampi iho.

Malawissa albiinoiden murhat kasvussa

Viime tiistaina malawilainen oikeusistuin tuomitsi Mchinjin kaupungissa kaksi miestä ja naisen kuolemaan albiinon murhasta, kertoi paikallinen oikeusviranomainen.

Tuomitut olivat katkoneet uhrinsa raajoja ja lopulta haudanneet ruumiin puutarhaan.

– Oikeus totesi kolmikon syyllistyneen murhaan ja ihmiskudoksen hallussapitoon, kertoi oikeuslaitoksen edustaja Agness Patemba.

Albiinoiden murhat ovat lisääntyneet vuoden 2014 jälkeen. Tiistainen tuomio oli toinen kuluneen kolmen kuukauden aikana. Malawin oikeus langetti edellisen kuolemantuomion viime toukokuussa 19-vuotiaan miehen murhasta, joka tapahtui vuonna 2017.

Malawi ei ole pannut kuolemantuomioita täytäntöön vuoden 1994 jälkeen, vaan tuomiot ovat muuttuneet elinkautisiksi vankeustuomioiksi.

Ihmisten ruumiinosat kauppatavarana

Burundissa on tapettu vuoden 2008 jälkeen yli 20 ihmistä, joilla oli albinismi. Edellinen tapaus oli vuodelta 2016, kun kotoaan siepattu viisivuotias tyttö löytyi kuolleena ja paloiteltuna. Asiantuntijat sanovat, että Burundin naapurimaassa Tansaniassa albiinoiden silpominen on yleistä, mikä heijastunee myös Burundiin.

Amnesty International -järjestö kertoo, että Malawissa marraskuun 2014 jälkeen 163:sta tietoon tulleesta tapauksesta 22 on ollut murhia.

Lue myös:

    Uusimmat