AKT:n puheenjohtaja lakkojen talousvaikutuksista: "Tappiot ovat selvästi aivan liioiteltuja"
Tälle viikolle ilmoitetut poliittiset lakot laajenevat entisestään, kun satamat sulkeutuvat. Elinkeinoelämän mukaan lakkojen hintalappu voi nousta jopa miljardiin euroon, AKT:n mukaan taas vaikutuksia liioitellaan.
Tälle viikolle ilmoitetut poliittiset lakot laajenevat entisestään. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n linja-autonkuljettajat ja huoltamokorjaajat ovat lakossa keskiviikkona ja torstaina.
Satamien toiminta pysähtyy keskiviikosta perjantaihin, kun Suomen Merimies-Unionin lastinkäsittelijät lakkoilevat. AKT:n mukaan lakolla vastustetaan hallituksen suunnittelemia heikennyksiä esimerkiksi työttömyysturvaan.
Elinkeinoelämästä on esitetty kovia arvioita lakkojen hinnasta. EK:n Jyri Häkämies puhui tämä viikko huomioiden jopa miljardin euron vaikutuksista.
AKT:n mukaan vaikutuksia liioitellaan.
– Tappiot ovat selvästi aivan liioiteltuja. Se, että jos joku tavara viivästyy vaikkapa kolme päivää, niin eihän se tarkoita että liikevaihto kokonaan menetetään vaan asiat tapahtuu liian myöhemmin. Toisaalta on hyvä että elinkeinoelämä kiinnittää tähän huomiota, koska kaikki me tiedetään, että he ovat näiden heikennysten takana, ja näin ollen sen pitää vähän heihin tuntuakin, sanoo puheenjohtaja Ismo Kokko AKT:sta
Hän sanoo olevansa pahoillaan tavallisten kansalaisten puolesta, joihin lakko vaikuttaa.
– Painottaisin, sitä että elinkeinoelämä on aika laajasti näiden hallitusohjelman tavoitteiden kirjoittajana suorastaan. Ja hallitus ajaa heidän pyynnöstään nimenomaan työnantajien asiaa. Toivon siinä mielessä ymmärrystä varsinkin eri työntekijäryhmiltä ja muilta tavallisilta ihmisiltä, että jos nämä [muutokset] menevät läpi, niin tilanne on jatkossa todella heikko, Kokko toteaa.
Uusimmat
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää