Airiston Helmestä takavarikoitu puoli miljoonaa oli yhdessä kohteessa – rahalöytöjä lasketaan yhä

Mitä tiedämme nyt KRP:n suuroperaatiosta Turun saaristossa 1:25

Turun saariston tutkinnassa takavarikoitu puolen miljoonan käteiserä löytyi yhdestä yksittäisestä kohteesta, kertoo KRP.

Aiemmin oli kerrottu, että rahat olivat useista kohteista. Rahat olivat muovipusseissa, eikä niitä ollut haastatellun tutkinnanjohtajan mukaan "mitenkään erityisesti yritetty piilottaa".

Lisäksi viranomaiset löysivät muista tutkituista kohteista erillisiä rahalöytöjä.

Puolen miljoonan rahalöytö oli summista ainoana niin suuri, että se täytyi viedä erikseen laskettavaksi. Muut käteislöydöt ovat KRP:n mukaan vähäisempiä.

Takavarikoidun käteisvarallisuuden lopullinen määrä ei vieläkään ole selvillä.

Satojen henkilöiden operaatio

Poliisi teki viikonloppuna Turun saaristossa etsintöjä 17 kohteessa lukuisten poliisien ja muiden viranomaisten voimin. Yhteensä operaatioon osallistui 400 henkilöä.

Jutussa vaaditaan vangittavaksi virolaista ja venäläistä miestä epäiltyinä muun muassa törkeästä rahanpesusta. Toinen epäillyistä on Airiston Helmi -yhtiön entinen hallituksen jäsen, ja myös toinen mies kytkeytyy yhtiöön muun muassa puhelinliittymän omistuksen perusteella.

Juttua muokattu kello 13.22: Korjattu jutun loppuun, että epäiltyjä miehiä vasta vaaditaan vangittavaksi, heitä ei ole vielä vangittu.

Lue myös:

    Uusimmat