Äidin kokema yksinäisyys periytyy – jo 3-vuotias voi oireilla

– Vanhemman yksinäisyyden takia lapsen sosiaaliset taidot saattavat myöhemmin olla heikompia, kertoo Niina Junttila. Hän on tutkinut asiaa Turun yliopiston Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa. Tutkimus kohdistui pienten lasten vanhempiin, ja siinä oli mukana kaikkiaan noin 2000 perhettä.

Lapsen sosiaalisuus kärsii

Junttila muistuttaa, että yksinäisyydestä puhuessamme tarkoitamme Ihmisen omaa kokemusta omista sosiaalisista suhteistaan.

Häneltä voi puuttua tärkeä ja merkityksellinen ystävyyssuhde, jolloin puhumme emotionaalisesta yksinäisyydestä. Yksinäisyys voi olla myös kavereiden ja verkostojen puuttumista elämästä, jolloin yksinäisyys on sosiaalista. 

– Molempaa yksinäisyyttä sekä sosiaalista että emotionaalista löytyy pienten lasten äideiltä, mutta myös isiltä ihan yhtäläisesti. Yksinäisyys on haitallista, jos aikuinen kokee kärsivänsä siitä, Junttila sanoo. 

 Tutkimusten mukaan yksinäisyys periytyy. Yksinäisyydestä voi olla merkkejä jopa 3-vuotiaassa lapsessa. Tutkimuksen mukaan yksinäisyyttä kokevat pienten lasten vanhemmat arvioivat itsensä heikommaksi omassa äitiydessään tai isyydessään. Tällöin he eivät koe pystyvänsä tukemaan lapsen sosiaalisia suhteita.

– Yksinäisyyttä kokevien vanhempien lapset vetäytyivät tilanteista, ja heillä oli vähemmän yhteistyötaitoja. He olivat myös vähemmän impulsiivisia ja häiritseviä. He olivat näkymättömiä, kuulumattomia ja huomaamattomia jo siinä iässä, Junttila kuvailee.

Neuvola voisi tukea paremmin

Miten sitten muuttaa aikuisten yksinäisyyttä? Entä estää periytyvyys?Junttilan mielestä esimerkiksi neuvola voisi tarjota apua ja tukea jo varhaisessa vaiheessa.

– Neuvoloissa voisi olla pienten lasten vanhemmille vertaistukiryhmiä. Neuvolassa voitaisiin myös nykyistä herkemmin kiinnittää huomiota yksinäisyyteen, jotta tarjolla olisi esimerkiksi kodinhoidontukea. Se mahdollistaisi äidille hetkeksi aikaa käydä harrastamassa tai tapaamassa ystäviä.

Junttila mukaan yksinäinen aikuinen alkaa nopeasti tuntea itsensä kelvottomaksi sosiaalisiin tilanteisiin. 

– Tällöin myös kynnys osallistua järjestettyyn  toimintaan kasvaa, ja yksinäisyyden kierre on valmis.

Vanhempien kokema yksinäisyys ei ole uusi piirre yhteiskunnassamme. Yksinäisyydestä kärsiviä on ollut kautta aikojen.

– Piirre on kuitenkin jollain tapaa tyypillinen juuri  suomalaisille. Tämä johtuu siitä, että meillä sukulaissuhteet eivät ole niin tiiviitä kuin muissa Euroopan maissa.

Meillä ei ajatella niin, että sukulaisilta saadaan automaattisesti apua kuulumalla johonkin sukuun. Suomalaiset hakevat enemmän apua ystäviltä kuin sukulaisilta.

Silloin jos ystäviä tai kavereita ei ole, yksinäinen ihminen on todella yksin, Junttila kuvaa.

Sopiva määrä sosiaalisuutta

Jos aikuisesta yksinäisyys ei tunnu pahalta, silloin siinä ei ole mitään ongelmaa hänen omalta kannaltaan. Lapsen kannalta kovin yksinäinen elämäntapa saattaa kuitenkin olla haitallista.

– Lapsella tulisi olla elämässään sosiaalisia kontakteja,  jotta hän voi harjoitella sosiaalisuutta. Ihminen tarvitsee sosiaalisia taitoja myöhemmin elämässään, joten niitä on tärkeä opetella lapsena. Esimerkiksi päiväkoti ajaa hyvin asiaa sosiaalisten taitojen opettelussa.

 Perheen ei tarvitse olla mitenkään erityisen ulospäinsuuntautunut, jotta lapsi oppisi sosiaalisia taitoja. Perheet, jotka viettävät paljon aikaa keskenään, ovat usein hyvinvoivia. Lapsi tarvitsee myös turvallista ja rauhallista aikaa kotona.