Pandatalon avaaminen yleisölle 18.2. oli minulle hieno ja jännittävä päivä. Pyysin rakkaan ystäväni vierailemaan talolla samana päivänä suurimman hässäkän laannuttua voidakseni jakaa päivän hänen kanssaan, kirjoittaa Ähtäri Zoon eläinlääkäri Heini Niinimäki blogissaan.
Ystäväni lupasi tulla, vaikka kertoikin heti, ettei oikeastaan ole tippaakaan kiinnostunut pandoista, vaan tulisi ainoastaan minun takiani. Kävelimme yhdessä pandalan porteista, minkä jälkeen jäin heti suustani kiinni aiemmin tapaamani toimittajan kanssa.
Kun parin minuutin kuluttua lähdin etsimään ystävääni, löysin hänet ikkunalasiin liimautuneena, leveä hymy naamallaan Lumin leikkejä seuraamasta. Siinä vierähtikin sitten melkoinen tovi – kummasti alkoivat pandat kiinnostaa.
Ystäväni ei ole ainoa, joka reagoi pandoihin tällä tavalla. Pandat herättävät vierailijoissa paljon ihastelua, naurua, helliä tunteita ja niiden katselu voi tuoda hyvää oloa. Tämän saa todeta joka kerta, kun menee piipahtamaan yleisötiloissa.
Itsekin huomaan yhä ajautuvani kerta toisensa jälkeen vain seurailemaan Lumin ja Pyryn puuhia, ja siinä istuessa aika hiukan hidastuu ja omat arkihuolet tuntuvat hieman vähemmän tärkeiltä. Se, että pandat vaikuttavat moneen meistä tällä tavalla, ei ole sattumaa. Kauneus on katsojan silmässä, mutta selitys pandojen söpöyteen löytyy omista geeneistämme.
Lisääntymisstrategiassa samoja piirteitä
Pandojen ja ihmisten lisääntymistrategiassa on yhteisiä piirteitä: kumpikin eläinlaji lisääntyy suhteellisen hitaasti saaden yleensä vain yhden jälkeläisen kerrallaan. Sekä vastasyntynyt ihminen että pandanpoikanen ovat hyvin avuttomia ja pitkään emostaan täysin riippuvaisia – ja usein vieläpä melko vaativaisia. Tämä emonsa ainokainen vaatii siis melkoista panostusta kasvaakseen terveeksi ja itsenäiseksi aikuiseksi.
Jotta työläs hoivaaminen tuntuisi meistä ihmisistä kannattavalta myös lyhyellä tähtäimellä, on luonto auttanut meitä tässä eri tavoin. Esimerkiksi ihmislapsen piirteet, kuten suhteessa suuret, pyöreät kasvot, suuret silmät, pehmoinen olemus ja kömpelöt liikkeet käynnistävät aivoissamme hormonimyrskyn. Tällöin erittyvä dopamiini sekä oksitosiini tuottavat mielihyvän tunnetta ja saavat kokemuksen tuntumaan palkitsevalta.
Monilla nisäkkäiden poikasilla on samoja piirteitä kuin ihmisvauvalla, ja tämä on iso syy sille, että pidämme varsin monia eläinlapsia söpöinä. Pandat säilyttävät poikkeuksellisen monia näistä meihin vetoavista ominaisuuksista aikuisinakin: niiden pään muodot ovat pyöreät, posket pulleat ja kasvojen väritys saa silmät vaikuttamaan todellista suuremmilta.
Lisäksi pandan koko ulkomuoto on palleroisen ja pehmeän oloinen. Ja vaikka panda on ketterä kiipeilemään, maassa sen meno näyttää usein hieman lapsenomaisen vaappuvalta.
Pandoilla on "peukalo"
Kaiken tämän lisäksi pandoilla on muitakin hyvin ihmismäisiä piirteitä. Pandoilla on ranneluusta kehittynyt ylimääräinen varvas etutassuissa eli “peukalo", jonka avulla ne voivat käsitellä ruokaa hyvin samaan tapaan kuin ihmiset.
Peukalon kehittyminen on ollut tärkeä askel pandojen evoluutiossa niiden erikoistuessa syömään lähes yksinomaan bambua. Pandat myös suosivat usein ihmismäistä, istuvaa ruokailuasentoa, usein rinteeseen nojaillen kuin istuisivat löhötuolissa. Pandat säilyttävät usein leikkisyytensä aikuisinakin samoin kuin me ihmiset. Niiden menoa ei hetkessä kyllästy katselemaan.
Jos siis huomaat sulavasi pandoja seuratessasi, niin älä huolestu. Reaktiosi on ihmislajin sälymisenkin näkökulmasta toivottu ja normaali, ja samat hormonit hyrräävät myös esimerkiksi rakastuessamme.
Samalla on kuitenkin tärkeää muistaa, että söpöydestään ja ihmismäisistä tavoistaan huolimatta panda on oikea karhu. Se on voimakas villieläin, jolla on omat lajityypilliset tarpeensa, ja jolla on lajina oma tärkeä roolinsa myös luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta.
Pandojen tilanne luonnossa on parantunut viimeisen parinkymmenen vuoden ajan, mutta niiden suojeleminen ja luontaisten elinalueiden pelastaminen vaativat yhä pitkäjännitteistä työtä.
Panda on tietysti myös vain yksi Sichuanin vuoriston bambumetsien suojelua kaipaavista lajeista – puhumattakaan monista muista vaarantuneista elinympäristöistä ja uhanalaisista lajeista. Toivottavasti Lumi ja Pyry pystyvät siis hellien tunteiden ja lukuisten pandoja koskevien kysymysten lisäksi herättämään myös lisää mielenkiintoa eri tavoin tehtävää luonnonsuojelutyötä kohtaan.