Pandat vangitsevat katsojansa, ja siihen syy löytyy ihmisgeeneistä, kertoo Ähtäri Zoon eläinlääkäri Heini Niinimäki viimeviikkoisessa blogikirjoituksessaan.
On todettu, että pandojen isot eteenpäin suuntautuvat silmät ja karvainen ulkonäkö vetoaa ”söpöysreseptoreihimme”. Niillä on hellyttävä nallekarhumainen ulkonäkö – halittavan söpö ja pörröinen.
Ulkonäkö jää mieleen ja mahdollistaa näin pandatarinoiden syntymisen.
Hyväntuulinen perhe astuu Pandatalon ovesta sisään. Etunenässä vipeltää perheen taaperoikäinen, joka on pikaisella silmäykselläni arvioiden oppinut hiljattain kävelemään. Ja puhumaan, koska ponnekkaasti lausuttu ”panta, panta, panta, panta” tahdittaa pienen suloisen pandafanin joka askelta.
Eläkeläisistä koostuva seurue istuu Pandatalon Café&Delissä ja odottaa viimeisiä ryhmän jäseniä eläinpuistokierrokselta, jotta pääsevät jatkamaan bussimatkaansa. Ohikulkeva pandamaskotti aiheuttaa seurueessa suurta hilpeyttä, ja eipä aikaakaan, kun maskotin kanssa jo vaihdetaan haleja ja otetaan selfieitä.
Yhdelle rouvalle lupaudun nappaamaan vielä pandamaskotin kanssa yhteiskuvan, mikä sitten vaatiikin tarkkaa asemointia ja suunnittelua.
– Lähetän sen lapsenlapsille Whatsappilla, rouva täsmentää.
Minua alkaa hymyilyttää. Tuntuu kivalta, kun voin yhdistää nämä kahta eri sukupolvea edustavat pandafanit kuvan keinoin.
Siirryn pandamaskotin kanssa pandojen katselutilaan. Siellä nelihenkinen tamperelaisperhe seuraa Lumin köllöttelyä, eikä tämänkään seurueen pandafaniudesta voi erehtyä - sekä perheenäidillä että kahdella rattaissa istuvalla lapsella on pandapipot päässään.
Pandamaskottimme nappaa tytön ojentaman panda-pehmolelun syliinsä ja alkaa tuudittaa sitä kuin pientä pentua. Tyttö hihkuu onnesta, eikä halailustakaan meinaa tulla loppua. Uskon, että tästä kokemuksesta syntyy tytön pandatarina, jota kerrataan kotimatkalla autossa ja vielä myöhemminkin.
Nyt vuorostaan iäkkäämpi pariskunta lähestyy minua, ja haluaa kuulla pandojen ruokavaliosta. Kerron Hollannista meille saapuvasta bambusta, sisätarhaan piiloteltavista omenanpaloista sekä pandahoitaja Annan valmistamasta pandakakusta.
Lähellä olevat ihmiset höristävät korviaan ja haluavat kuulla lisää. Vasta jälkikäteen kuulen käyttäneeni sujuvasti sanamuotoa ”hän” tai ”he” Lumista ja Pyrystä puhuessani, mutta harvinaisista eläimistä puhuttaessa se tuntuu luontevalta.
Huomaan, että olen ollut kuulijoiden kanssa mukana isommassa pandatarinassa, johon liittyy uhanalaisuus ja lajiensuojelu. Halu nähdä ja oppia lisää eläimistä, joita on vain kaksi koko Pohjoismaissa ja maailmanlaajuisestikin vain noin 2 000 yksilöä.
Pandatarinat alkavat usein jo kaukaa lapsuudesta. Olen viestitellyt Ähtäri Zoon Facebook-tilin kautta belgialaisen Alician kanssa, joka on seurannut innokkaasti Lumin ja Pyryn matkaa Kiinasta Suomeen sekä kotiutumista Ähtäriin. Hän seuraa pandoihin liittyvää uutisointia ja pandojen elämää maailmanlaajuisesti, ja tietää nimeltä jopa kymmeniä eläintarhoissa ja Kiinan pandakeskuksissa asustavia pandoja.
Alicia on siis todellinen pandafani. Hänen pandatarinansa alkaa lapsuudesta, jolloin hän ihastui näkemäänsä pandanaamioon. Vuosien odotus ja haaveilu oikeiden pandojen näkemisestä palkittiin lopulta matkana Espanjaan, jossa hän vietti useita tunteja pelkästään pandoja katsellen.
Olen toivottanut Alician lämpimästi tervetulleeksi myös Ähtäriin luomaan uusia kappaleita pandatarinaansa!
”Ollapa panda.” Moni pandoja katsomassa käynyt toteaa, että pelkästään karvakavereiden katselussa on jotain zenmäisen hypnoottista ja niiden elämä vaikuttaa kadehdittavan rennolta. Ovathan ne pandat söpöjä, itsekin voin viettää pitkiä aikoja pelkästään tuijottaen bambua syövää Pyryä.
Myös nukkuvassa pandassa on jotain hyvin viehättävää, saatikka jos pääsee seuraamaan niiden touhuja ulkotarhassa. Samalla päässä soi lapsuudesta tuttu TaoTaon tunnussävel - osa minun omaa pandatarinaani.
Pandatalo on täynnä erilaisten matkailijoiden pandatarinoita. He matkustavat Ähtäriin tarinat mukanaan - palatakseen kotiin uuden, täydennetyn tarinan kera. Näiden pandatarinoiden täytyy olla iloisia, koska vastaani tulevilla ihmisillä on usein hymy huulella.
Kirjoittaja on Ähtäri Zoon projektipäällikkö Satu Keski-Valkama.