Tukholman räjähdysmysteeriä tutkitaan murhan yrityksenä

Aftonbladet-lehden saamien tietojen mukaan yksi henkilö olisi loukkaantunut räjähdyksen seurauksena Kistassa Tukholmassa.

Pelastuslaitos ja poliisi ovat eristäneet alueen Tukholmassa, josta epäillään löytyneen herkästi räjähtävää materiaalia. Yksi henkilö on loukkaantunut alueella. Aftonbladetin mukaan sairaalaan hakeutunut loukkaantunut henkilö olisi loukkaantunut juuri jonkinlaisen räjähdyksen seurauksena. 

Poliisin tiedottaja on vaitonainen kommentoimaan tapahtunutta. Välitöntä räjähdysvaaraa ei poliisin mukaan kuitenkaan ole, poliisin tiedottaja Eva Nilsson kertoo Aftonbladetille.

– Jos sellainen tilanne [välitön räjähdysvaara] olisi, olisimme tyhjentäneet alueen, Nilsson sanoo.

Aftonbladetin tavoittaman Tukholman poliisin Lars Byströmin mukaan poliisi sai tiedon tehtävästä sairaalaan hakeutuneelta loukkaantuneelta henkilöltä.

– Saimme sairaalasta tarvittavat tiedot, joiden perusteella käynnistimme operaation läntisessä Tukholmassa, Byström sanoo.

Aiemmin päivällä Tukholman poliisi kirjoitti kotisivuillaan tapahtumaan liittyen, että törkeää rikosta ei voida sulkea pois, joka johti teknisen tutkinnan käynnistämiseen. 

Byströmin mukaan myös murhatutkinta on käynnistetty.

Tietotoimisto TT:n mukaan pelastuslaitos on kutsuttu paikalle auttamaan poliisia räjähdysaineiden kanssa.

Alueella liikkuneet ihmiset ovat kertoneet, että paikalla on paljon poliiseja sekä ambulansseja. 

Päivitetty kello 18.45: Afronbladetin tavoittaman Lars Byströmin kommentit.

Lue myös:

    Uusimmat