Adoptioprosessit ulkomailta Suomeen etenevät normaalisti – Norjassa ja Tanskassa ilmennyt epäselvyyksiä

Adoptioprosessit ulkomailta etenevät normaalisti.

Keskeneräiset kansainväliset adoptioprosessit etenevät Suomessa normaalisti. Suomen adoptiolautakunnan mukaan Norjassa ja Tanskassa ilmenneet epäselvyydet eivät vaikuta Suomen tilanteeseen.

Norjassa adoptiotoimintaa valvova keskusviranomainen on suositellut kansainvälisen adoptiotoiminnan keskeyttämistä selvitysten ajaksi. Tanskassa puolestaan maan ainoa adoptiojärjestö Danish International Adoption on päättänyt itse lakkauttaa toimintansa. Taustalla ovat epäilyt, ettei adoptioita ole hoidettu hyvien käytäntöjen mukaisesti joko lapsia luovuttavissa maissa tai vastaanottavan maan palvelunannossa.

Suomen adoptiolautakunnan tietoon ei ole tullut epäilyjä laittomuuksista Suomeen toteutuneissa kansainvälisissä adoptioissa, mutta asiaa seurataan tarkasti. 

Lapsen etu tärkein

Adoptiolautakunta ei hyväksy minkäänlaisia väärinkäytöksiä ja lainvastaisuuksia adoptioprosesseissa. Tärkeimpänä pidetään lapsen edun toteutumista.

– Pidämme välttämättömänä ajantasaisen tilannekuvan ylläpitämistä ja tiedon jakamista viranomaisten kesken adoptioiden valvontatyössä. Seuraamme Suomessa tarkoin muissa maissa tehtäviä selvityksiä, sanoo adoptiolautakunnan puheenjohtaja Irene Pärssinen-Hentula tiedotteessa.

Suomen adoptiolautakunta tarkastelee ja arvioi valvonnallisten toimenpiteiden tarvetta ja tekee yhteistyötä kansainvälisten adoptiokeskusviranomaisten ja Suomen adoptiopalvelunantajien kanssa. Adoptiolautakunta toimii sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran yhteydessä itsenäisenä viranomaisena.

Norjalla tietoja lapsikaupasta

Norjan ja Tanskan selvitykset kohdistuvat maihin, joiden kanssa myös Suomella on adoptioyhteistyötä.

Norjalaismediat kertoivat tällä viikolla, että Norja aikoo lopettaa kansainväliset adoptiot Filippiineiltä, Thaimaasta ja Taiwanista. Myös adoptiot Etelä-Koreasta keskeytetään toistaiseksi. Syynä ovat tiedot laittomista adoptioista ja lapsikaupasta.

Norjalaislehti VG:n mukaan esimerkiksi Filippiineillä lapsia on myyty ja adoptiota varten tarvittavia papereita väärennetty.

Myös Ruotsissa rajoitettiin kansainvälisiä adoptioita viime vuonna. Tuolloin lopetettiin adoptiot Panamasta ja Madagaskarilta. Panamassa epäiltiin adoptioiden olevan vastoin kansainvälistä oikeutta ja Madagaskarilla taas riski lapsikaupasta oli suuri.

Päivitetty perjantaina 19.1.2024: Korjattu uutisen lähde. Lähde on Suomen adoptiolautakunta, ei Valvira.

Lue myös:

    Uusimmat