Orvokki yrittää parhaansa mukaan tukea ja auttaa ADHD:sta kärsivää poikaansa. Byrokratian hampaissa se ei ole ollut helppoa.
Orvokin poika sai ADHD-diagnoosin 23-vuotiaana, vuonna 2006. Diagnoosin saaminen oli Orvokin mukaan sattumankauppaa.
– Paikkakuntamme mielenterveysneuvolassa oli käymässä psykologi, joka oli juuri käynyt ADHD-koulutuksessa. Hän teetti pojalla testit. Terveyskeskuslääkäri väitti, ettei tässä ADHD:sta ollut kyse, mutta onneksemme psykologi otti yhteyttä johtavaan lääkäriin, ja poika sai sitä kautta lähetteen eteenpäin ja lopulta diagnoosin.
Diagnoosi oli Orvokille helpotus, sillä huoli pojasta oli vaivannut jo pitkään. Pojan elämänhallinta oli hukassa ja talous kuralla.
– Siihen asti olimme vain miettineet, mistä ihmeestä oikein oli kyse. Poika oli muiden silmissä vain laiska, tyhmä ja saamaton, Orvokki kertoo.
Täsmälääkitys auttoi
Kuntoutustuen piirissä elämä kääntyi paremmille raiteille, ja poika sai täsmälääkityksen, joka toimi hänellä hyvin.
– Kun Kela reilu vuosi sitten päätti, ettei lääkkeitä enää korvata yli 25-vuotiaille, poika lopetti lääkkeiden syömisen. Hän totesi, että niihin palaisi rahaa ja niiden hakeminen tuntuisi kerjäämiseltä, vaikka se tarpeellista olisikin ollut.
Aina viime syksyyn asti elämä sujui hyvin ilman täsmälääkkeitäkin. Sitten tuli uutinen. Pojan hoitosuhde oli päättynyt, ja hän jäi pois kuntoutustuen piiristä. Perusteluja päätökselle Orvokki penää edelleen, mutta yhteyden saaminen lääkäreihin on ollut vaikeaa.
