Aarnion huumejutun hovivaihe käynnistyi rahakeskustelulla

Jari Aarnio vaatii käräjäoikeuden tuomion kumoamista 2:05

Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion huume- ja virkarikosoikeudenkäynnin hovikäsittely alkoi tiistaina muun muassa osapuolten sanailulla rahasta.

Yli sadan päivän mittaiseksi venyneen käräjäkäsittelyn aiheuttamat kulut muodostavat osalle tuomituista melkoisen laskun, ja hovivaiheessa lasku voi kasvaa. Osa syytetyistä pitää kestämättömänä lompakolle syyttäjän tapaa rakentaa näyttö, jos he häviävät jutun myös hovissa.

– En halua olla täällä päivääkään enkä minuuttiakaan enemmän kuin tarvitsee. Päämieheni osalta takaisinmaksuvelvoite muodostaa kovemman rangaistuksen kuin seitsemän vuoden vankeustuomio, sanoi Aarnion rikoskumppanina käräjillä tuomitun Seija Kortekallio-Lammen puolustus.

Kulut Kortekallio-Lammen puolustajan palkkiosta olivat käräjillä noin 250 000 euroa.

Syyttäjän mukaan jutussa kaikki liittyy kaikkeen ja näyttö koostuu kokonaisuudesta, jossa puolustus voi joutua olemaan tarvittaessa paikalla useinkin.

Käräjäoikeus katsoi vuodenvaihteessa, että Aarnio on satojen kilojen huumekauppaa pyörittänyt Pasilan mies. Hänet tuomittiin törkeistä virka- ja huumerikoksista kymmenen vuoden vankeuteen. Hänellä on myös lainvoimainen kolmen vuoden tuomio niin sanotusta Trevoc-haarasta, joka koski Aarnion kaksoisroolia seurantalaitehankinnoissa poliisille.

Aarnio on kiistänyt rikokset.

Mitä ajatella Aarnio-tuomiosta? 2:10

Aarnio on kiistänyt huumausainerikokset 1:58

Vilhusen kertomus muuttui

Hovivalituksissa isoin muutos käräjäkertomuksiin verrattuna on entisellä United Brotherhood -pomolla Keijo Vilhusella.

Valituksen mukaan Aarnio antoi Vilhuselle toimeksiantoja ja tarkoitus on ollut myös Vilhusen lavastaminen. Käräjätuomion mukaan Vilhunen muun muassa toimitti Aarnion pyynnöstä puhelimia Turun UB-kerhotilojen alle jengin rivijäsenen lavastamiseksi.

Hovi joutuu ottamaan kantaa myös Aarnion rikoskumppanina tuomitun Malmin naisen eli Mari Romanon vaatimukseen esitutkintakertomusten hyödyntämiskiellosta. KRP:n poliisi vei Romanon kuulusteluihin Irish coffeen nauttimisen jälkeen. Hän myös osti Romanolle esimerkiksi skootterin.

Tiistaina oli hovikäsittelyn valmisteluistunto. Pääkäsittely alkaa syksyllä.

Rikostoimittajat: Olisi vaarallista ajatella Aarnion olevan ainoa ongelma 9:00

Lue myös:

    Uusimmat